Ei mikään runopoika
 
       
  Sir Elwoodin hiljaiset värit -yhtyeen selkäranka ovat Juha Lehden sanoitukset. Ne eivät muuten ole runoja, eikä Lehti ole mikään runopoika.
 
  Juha Lehti ei säntää ensimmäisenä uusien teknisten vempaimien perään. Hän eli pitkälle 2000-luvulle ilman kännykkää. Mutta nyt hänen taskussaan piippaa. Vaikka kuuluu pelkkä sävel, taitavasti melodiaan upotetut sanat tulevat mieleen:  
  "Mies kun tulee tiettyyn ikään, niin sillä pelaa mikään. Sen näkee naamasta, kun lakkaa saamasta jo vain me kimpassa tuumattiin."  
  Legendaarista Juha "Watt" Vainiotahan se, yhtä Lehden Juhan sankarisanoittajaa.  
  Lehti aloitti biisienteon kuitenkin amerikkalaisten laulaja-lauluntekijöiden innostamana. Elettiin 1970-lukua ja Juha, nyt 46, kävi lukiota. Don McLean, Bob Dylan ja kumppanit olivat sankareita silloin, ja taitavat olla edelleen.
 
  "Olen aina ollut kiinnostunut artisteista, jotka tekevät ja esittävät biisinsä itse", hän sanoo. Aluksi tekeminen pohjautui näpistyksiin niin kuin monilla aloittelijoilla. Kun lainasi riimin Springsteeniltä ja toisen Dylanilta, niin hyvältä kuulosti. Eivätkä ulkopuoliset tietenkään kuunnelleet sanoja niin tarkasti, että olisivat panneet pahakseen. Tosin englanniksi piti sanoittaa ihan ensimmäisissä punk-bändeissä senkin takia.  
  Mutta kun sanoittamien vakavoitui, Lehti löysi suomen kielen. "Suomeksi tekemisen oppiminen - tai enhän mä sitä oikeastaan vieläkään osaa - on ollut palkitsevaa", Lehti sanoo.  
  Hänen sanoituksiaan julkaistaan tänä kevään yhdeksännellä albumilla. Sir Elwoodin hiljaiset värit -yhtyeeseen liitetään usein kaksi määritelmää, "keskiolutjatsi" ja Lehden "runopoikamaisuus". Ovat luonnehdinnat sitten osuvia tai eivät, Lehden sanoitukset ovat tärkeä osa koko bändin viehätystä.  
  Kalliolainen maisema  
  "Kun suomeksi tekee, niin paljastuu aika hyvin", Lehti naurahtaa.  
  Istutaan kalliolaisessa kuppilassa. 2000-luvun huomaa siitä, että asiakaskunnasta osa on maahanmuuttajia. Ja siitä, että Junnu Vainio soi kännykässä. Mutta muuten kaupunki ikkunan takana on pysähtynyt jonnekin vuosikymmenten taa.  
  Tämä kalliolainen maisema on tuttu myös Sir Elwoodin hiljaisten värien kappaleista. Uudella levylläkin muistellaan edesmennyttä varjoisten kujien miestä, joka ajeli Flemarilla.  
  "Se tyyppi oli oikeasti olemassa", Lehti sanoo.  
  "Mutta yleensä en mielelläni lähde kertomaan, millaiset jutut biisien tarinoiden takana ovat."  
  Sir Elwoodin hiljaiset värit on pienimuotoisesta ja koskettavasta musiikista huolimatta suomalaisilla musiikkimarkkinoilla isohko nimi. Takana on hieno urakaari: "uskottava" aloitus livenä tehdyllä ensilevyllä vuonna 1991, raju läpimurto kaksi vuotta myöhemmin kappaleella Kymmenen tikkua laudalla.  
  "Silloin keikoilla alkoi olla enemmän katselijoita kuin kuulijoita", hän muistelee.  
  Ja sen jälkeenkin bändi on onnistunut vakiinnuttamaan asemansa. Suosiosta iso osa lankeaa Lehden sanoituksille, niille "runopojan" raapustuksille.  
  "Laulutekstien kirjoittaminen on ihan eri asia kuin runojen tekeminen", hän hymähtää.  
  "Kysymys on kokonaan eri lajista. En ole ikinä pitänyt itseäni runoilijana, vaan tarinankertojana ja biisintekijänä."  
  Lehti sanoo, että käyttää jopa 90 prosenttia biisintekoon kuluvasta ajasta sanoittamiseen. Ja sävelkin syntyy sanoitusten ehdoilla. Aihio melodiasta syntyy englanninkielisiä fraaseja rallattelemalla, mutta kappaleen luonne muotoutuu vasta, kun suomenkielinen sanoitus loksahtaa kohdalleen.  
  Sir Elwoodin värit tunnetaan opiskelijoiden suosikkibändinä. Lehteä maine hieman huvittaa, sillä hän itse ei ole hankkinut akateemista koulutusta. Hän on nuoriso-ohjaaja, tosin jo runsaan vuosikymmenen ajan hän on elättänyt itsensä musiikilla ihan päätoimisesti. Bändin toiminta jakautuu periodeihin, jolloin soittajat ottavat omista duuneistaan virkavapaata. Vaikka yhtye koostuu nuoriso-ohjaajista ja opettajista, sen sanoitukset eivät ole "opettavaisia", ainakaan saarnaavalla tavalla.  
  "Ja se on tosi hyvä juttu se", hän naurahtaa.  
  Lehti kuuluu niihin biisintekijöihin, jotka kulkevat pienen sanelunauhurin kanssa. Kun mieleen tulee jotain, sen voi pistää näppärästi muistiin saman tien. Tallessa on jopa vanhoja Pectopah -nimiselle Sir Elwoodin hiljaiset värit -yhtyeen esibändille 1980-luvun lopulla tehtyjä ideanraakileita.  
  Niistä jotkut ovat innostaneet biisintekoon vielä viime vuosinakin.  
  "Onneksi ne on tullut nauhoitettua. On ollut pakko. Ilman sitä ne olisivat kadonneet kokonaan", Lehti arvelee.  
  Biisejä Lehti synnyttää periodeittain. Kun yhtyeen uusi levy on tehty valmiiksi, alkaa hiljainen jakso. Se saattaa kestää kuukausia, jopa puoli vuotta. Tämän kanssa on vain elettävä, ja Lehti elää. Hän on jo tottunut siihen, että uusia ideoita nousee mieleen vähitellen. Se tosin vaatii kovaa työtä.  
  "Kun alan taas tehdä uusia biisejä, menen työhuoneelle ja alan vaan kirjoittaa. Joskus saattaa mennä montakin työpäivää ettei tule mitään käyttökelpoista. Mutta sitten tulee jotain, ja huomaa, että pystyykin yhä kirjoittamaan", hän kertoo.  
  Junnun työtä jatkamassa  
  Lasi on tyhjä, haastattelu loppuu. Kännykkä pannaan päälle, junnuvainio odottaa esillepääsemistä.

Koetko, että olet osa suomalaisten sanoittajien jatkumoa: Tanner - Pekkarinen - Virtanen - Helismaa - Vainio - Leskinen?
 
  "Ainakin haluaisin olla", Lehti sanoo ujosti.  
       
   

Rytmi 2/07

 
    teksti: Pasi Kostiainen  
       
       
   
<< takaisin leikekirjaan