Varjosta valoon
 
Juha Lehti menetti hyvän ystävänsä, mutta ei kykyään laulutarinoiden luomiseen.
 
       
  Ihminen on selviytyjä. Vähitellen sitä alkaa löytää muuta. Aina jossain se suru silti on. Ei se katoa", sanoo Juha Lehti Cellan nurkkapöydässä Helsingin Kalliossa. Kulmakarvojen väliin mykertyy ajatusryppy. Lehti mainitsee viime kesäisen tragedian vanhentaneen häntä vuositolkulla.  
  Sir Elwoodin hiljaiset värit on aina tunnettu melankoliaan taipuvana bändinä. Nyt siihen on ollut aihettakin.  
  Yhtyeen basisti ja viulisti Riku Järvinen, 37, putosi kulttuuriareena Glorian parvekkeelta kesäkuussa 2004. Hän menehtyi vammoihin seuraavana aamuna Töölön sairaalassa.  
  Onnettomuudelle ei ole löytynyt syytä. Järvinen oli pudonnut salin alatasanteelle viiden metrin korkeudesta. Helsingin nuorisoasiainkeskuksen ylläpitämä Gloria on rakennettu vanhaan elokuvateatteriin. Parvella on nykyisin anniskelupaikkoja.  
  Gloriassa juhlittiin Helsinki-päivän jatkoklubia. Lemonatorin ja Ihmepojan esiintymiset olivat onnettomuushetkellä päättyneet.  
  Sir Elwoodin hiljaisten värien keikkakiertue peruttiin. Se oli Juha Lehdelle mitätön sivuseikka. Hän menetti läheisen ystävänsä.  
     
  Kohtalokkaan tapaturman aikaan Lehti oleili rauhallisesti kesämökillä Forssassa.  
  "Olin viettänyt lähes viikon itsekseni mökillä. Minulla ei ole kännykkää. Ihmettelin, kun sunnuntai-iltapäivänä vanhempani tulivat mökin pihaan autolla. Äitini sanoi viime yönä tapahtuneen jotain ikävää, että minun pitäisi soittaa Helsinkiin. Äitini tiesi, mutta ei halunnut vielä sanoa."  
  Kun Lehti kuuli tragediasta, ei ymmärrys ensin riittänyt käsittelemään asiaa.  
  "Se vain jysähti päälle. Olin ihan pihalla. Itkeä päräytin, mutta en tajunnut asiaa. Menin mökillä isäni kanssa saunaan. Sitten kysyin äidiltä, voinko ajaa tässä olotilassa Helsinkiin. Ajoin kyllä todella varovasti. Kokoonnuimme Helsingissä ystävien kanssa. Silloin iski ensimmäinen syvä suru. Siitä meni vielä viikkoja, ennen kuin aloin tajuta menetyksen laajuuden", Lehti muistelee.  
  "Jos olisit silloin kysynyt, vieläkö teemme musiikkia, olisin sanonut ettemme tee. Viime kesänä radion kuunteleminenkin oli liikaa, kaikki mikä liittyi musiikkiin.  
     
  Aikaa hautajaisiin kului viisi viikkoa. Sen jälkeen alkoi hidas paluu normaaleihin kuvioihin.  
  "Hautajaiset kannattaisi järjestää aina mahdollisimman nopeasti. Aika kuoleman ja hautajaisten välillä oli tosi sumeaa. Hautajaisten jälkeen tunsin ensimmäisen kerran, että taas kulkee ilma. Vähitellen alkoi helpottaa. Rikun kuolema on aina harteillani, eikä tule koskaan lähtemään. Olin yhdessä Rikun kanssa 16 vuotta bändissä", Lehti mainitsee.  
  Tuttavat kannustivat Lehteä jatkamaan tapahtuneesta huolimatta yhtyeensä kanssa. Merkityksetön ei ollut Riku Järvisen isän neuvo: älkää jättäkö kesken.  
  "Ajan myötä tapahtui niin kauniisti, että aloin ymmärtää Rikun itsensäkin halunneen meidän muiden jatkavan."  
  Tavastialla järjestettiin syksyllä muistokonsertti. Sir Elwoodin hiljaiset värit pyysi sinne tuttua basistia, Puppe Luomanmäkeä, soittamaan Järvisen paikalla.  
  Huhtikuussa yhtye palaa esiintymislavoille. Järvisen hyvin tuntenut Luomanmäki on nyt Elwoodien virallinen jäsen.  
  "Tekee jo mieli kirjoittaa lauluja ja lähteä kiertueelle. Olo on tasoittunut. Enää emme pärskähtele itkuun. Ensimmäisissä treeneissä isoilla miehillä vedet valuivat silmistä."  
     
  Elämä jatkuu, ja niin vuonna 1988 perustettu yhtyekin. Juha Lehteä arvostetaan jo pitkän linjan lauluntekijänä. Musisointi alkoi 13-vuotiaana Anttilan postimyynnistä tilatuilla akustisilla kitaroilla.  
  "Saimme kaverini Pekka Oeyn kanssa hingattua vanhempamme ostamaan meille venäläiset, korkeakieliset kitarat. Pikkujätkät panivat laastarit pieniin, pehmeisiin sormenpäihin, että saivat soitettua karkeita kieliä. Se oli hyvin tuskallinen ensikosketus kitaraan", Lehti kertoo hymyillen.  
  "Olen syntynyt vuonna 1960 ja televisio tuli meille kai 1966-67, eikä sen merkitys ollut niin tärkeä kuin nykyajan lapsille. Radiokuunnelmat ruokkivat mielikuvitustani. Vanhempani olivat ihan normaaleita duunareita. Hyvän kasvatuksen kautta tuli vältettyä huonoja asioita. Ehkä pelastukseni on ollut, että minussa on yhä pikkupojan omatunto."  
  Lehti eli lapsuutensa ja nuoruutensa Helsingin Kannelmäessä ja Vantaan Martinlaaksossa. Äiti toivoi pojasta lääkäriä. Tulikin lehdenjakaja, autonkuljettaja, baarimikko - ja lauluntekijä.  
  "Lehdenjakajasta Lehden jakajaksi", hän hymähtää.  
     
  Aikuisuuden alkuun kuuluivat myös Irlannissa ja Tanskassa vietetty aika, nuoriso-ohjaajan opinnon Mikkelissä ja amerikkalaisen jalkapallon suomenmestaruus.  
  "Roostersissa juoksin karkuun pallo sylissä, kunnes polvi hajosi. Oikeastaan se oli siunaus. Monella jenkkifutista jatkaneella ystävälläni ovat nyt polvet ja selät paskoina."  
  "Kaksikymppisestä Juha Lehdestä ottaisin teräsvartalon, mutta sitä epätoivoa täynnä olevaa päätä en enää haluaisi. Haluan sanoituksissanikin kuulostaa nelikymppiseltä. Jos kirjoittaisin samalla tavalla kuin nuorena, olisihan se vähän säälittävää. Välillä koen taiteellisen tuskan hetkiä. Valkoisen paperin kammo on ihan hirveä", Lehti myöntää.  
  Poninhäntäinen taiteilija laskee lasin pöydälle ja kävelee 300 metriä kotiinsa. Lehti asuu yksin. Huomenna hän herää puolenpäivän jälkeen, kävelee ajatuksissaan Töölönlahden ympäri, käy kuntosalilla hakkaamassa säkkiä, palaa kotiin syömään ja puolen tunnin päiväunille ja suuntaa Kurviin työhuoneelleen. Siellä hän istuu kitaran ja matkakirjoituskoneen kanssa vähintään puoleen yöhön asti.  
  Siinä vaiheessa alkaa tulla jo jano.  
       
   

Seura 11/05, 18.3.2005

 
    teksti: Jukka Lyytinen  
       
       
   
<< takaisin leikekirjaan