Riku Järvinen in memoriam
 
       
  Katselimme kesällä 2003 vaitonaisina miehinä sysmäläistä peltomaisemaa Virtaan kartanon ikkunoista ja odottelimme Juhan liikutuksen tasoittumista. Tallennettavana oli kappale nimeltään "Hautajaiset". Ystävän hautajaispäivän muistolle kirjoitettu teksti vaati tulkitsijaltaan veron kyyenlinä.  
  Eivätpä tienneet soittajapojat silloin, että saman laulun säkeet kirjoitetaan vuoden päästä säveltäjän omaan kuolinilmoitukseen.  
  Riku Jaakko Järvinen liittyi orkesteriimme jo aivan sen alkuaikoina, tavallaan keittiön kautta, niin kuin monet asiat kohdallamme ovat usein tapahtuneet. Viulua demonauhalle soittamaan pyydetty Junnun ystävä ja koulukaveri päätyi vaivihkaa basson varteen, tunnetuin tuloksin. Riku soitti bassoa, kitaraa ja viulua kaikilla Sir Elwoodin hiljaisten värien julkaisuilla..  
  Rikun luonteenpiirteisiin kuului monia hyveitä: ystävällisyys, suvaitsevaisuus, avuliaisuus, oikeudenmukaisuus. Kaikki ominaisuuksia, jotka nousevat arvoon arvaamattomaan suomalaisen karun keikkailun arjessa. Eipä silti, samanlainen Riku oli muussakin elämässään. Monet hänen ystävistään ovat kiitollisuudenvelassa, jota ihmisen on elinaikanaan vaikea lunastaa..  
  Orkesterin kiitollisuudenvelka kuuluu siihen samaan sarjaan. Riku valjasti lahjakkuutensa orkesterin käyttöön täysin vilpittömästi ja pyytteettömästi, musiikkia palvelemaan. On vaikea korvata sellaista uhrausta. Olemme kuitenkin päättäneet yrittää palauttaa edes pienen osan jatkamalla musiikin tekemistä siitä, mihin se 13.6.2004 jäi.  
  Omien sanojensa mukaan Riku ei koskaan kuunnellut omia levytyksiään. Syytä kysyttäessä hän ilmoitti hyväksyneensä oman soittonsa äänitysvaiheessa, "eikä sitä enää saa sieltä pois, miksi vaivautua.".  
  Tarvittaessa Riku osoitti tinkimättömän puolen itsestään hyvin selkeästi. Muusikkotoverin moitiskellessa häntä alun perin improvisointiin perustuneen kappaleen keikkaversion bassolinjoista, loi hän rävähtämättömän katseen lähes kahden metrin korkeudesta tulkinnan kyseenalaistajaan ja totesi: "Näytä nuoteista.".  
  Sama tinkimättömyys näkyi myös keikkaelämän rutiineissa. Rikulla oli koko elämänsä ajan yksi ehdoton kiintopiste: ruoka. Varma tapa saada hermostunut ilmapiiri aikaan oli vitsailla ruoka-ajan lähestyessä kiireestä tai muista syistä, jotka siirtävät tai peräti estävät ruokailun. Ei, se ei käynyt kerta kaikkiaan päinsä. Jumalauta, näillä lakeuksilla ei pilkata Jumalan viljaa. Mutta oli siitä toki hyötyäkin: tilaamalla ravintolassa samaa ruokaa kuin Riku, tiesi saavansa hyvää ja hinta-laatusuhteeltaan oivallista ravintoa.  
  Rikun impulsiivisuus tuotti joskus käytännön hankaluuksia keikkareissuilla, mutta niistäkin opittiin selviämään. Hetken lapsen ohjailu oikeaan aikaan oikeaan paikkaan vaati joskus juonikasta lähitulevaisuuden suunnittelua. Niin huonetoveriltaan Junnulta kuin muiltakin musiikkeritovereilta vaadittiin luovaa ennakointikykyä ja puolueellista tiedonvälitystä asioiden joustavan eteenpäin menon varmistamiseksi. Joskus se tuntui rasittavalta, joskus sen ansiosta saatiin viettää ratkiriemukkaita hetkiä.  
  Me muistamme Rikun anteliaana, iloisena, loputtoman kannustavana, loputtoman kannustavana ja luonnonlapsena.  
  Mitä jäi kesken? Sitähän ei kukaan tiedä, eikä tietysti tule koskaan tietämäänkään. Mutta orkesterissa jäi monta bassoääntä soittamatta, monta laulua säveltämättä, monta hervottoman hauskaa hetkeä kokematta ja monta kinaa kinaamatta. Ei voi mitään.  
  Riku siunattiin Kallion kirkossa lauantaina 17.6.2004 sadekuurojen ropistessa ja ukkosen jyrähdellessä. Eräs Rikun hyvistä ystävistä sanoi ajatelleensa salamien välähtelyn tuikkiessa silloin tällöin ikkunoista sisään: "Siellä Riku ottaa meistä valokuvia."  
  Hyvää matkaa Riku, talleta kuvat albumiisi ja käy usein nappaamassa niitä lisää.  
 

 

- Sir Elwoodin hiljaiset värit

 
 
Soundi 8/2004
 
       
       
   
<< takaisin leikekirjaan