Sir Elwoodin hiljaiset värit
 
    Kun Helsingin kuppiloista vajaa kymmenkunta vuotta sitten laajempaan tietoisuuteen iskenyt, ja tiiviillä keikkailulla maineensa petrannut Sir Elwoodin hiljaiset värit julkaisi keväällä 1995 ilmestyneen Puoli viisi aamulla -levyn koleahkona singlenä maistiaisena singlen 'Kuolen', tuntui runollista ja kaihoisaa musiikkiaan tummasävyisillä aiheilla sävyttäneen yhtyeen ura karahtaneen jo liian synkille kiville.  
  "Elämäni oli 'Kuolen' -laulua kirjoittaessani matalapaineessa. Uuden levyn kanssa lähdimme liikkeelle salaa, keikkamyyjästä ja levy-yhtiöstä välittämättä, ja uusien laulujen myötä musiikkimme muuttui valoisammaksi."  
  Monessa tulessa laulujansa liekittänyt ja suomalaisessa rock-kulttuurissa harvinaisen vähäeleisiä ja hiljaisia balladeja väsännyt laulaja Juha Lehti tunnustaa yhtyeensä olleen rikki vuonna 1993 julkaistun Kymmenen tikkua laudalla -levyn ja sitä seuranneen keikkarääkin jälkeen.  
  "Jos haluaa räjäyttää päänsä, voi tehdä 300 keikkaa putkeen, mutta ei me silti haluta keikkailemalla itseämme tappaa. Suomi on pieni maa kaltaisellemme yhtyeelle, joka on jo kiertänyt kaikki mahdolliset keikkapaikat. Mutta aiomme yhä keikkailla sen verran, että pysymme kiinni näkkileivän syrjässä."  
  Keväällä 1996 ensimmäiset silauksensa saanut 'Puunukke' eroaa yhtyeen varhaisemmasta tuotannosta rosoisuudessaan. Lehti tunnustaa, että pienetkin sovitukselliset muutokset ja kokeilut terästävät yhtyeen uneliasta ilmettä.  
  "Meille on vuosien saatossa kehittynyt tietty soundi, ja jopa raaempi sähkökitara kuulostaa musiikissamme uudelta, tuoreelta elementiltä."  
  Kaihomielisestä lauluistaan tunnettu Lehti on uudella levyn teksteissään suoraviivainen, jopa säälimätön. 'Sairas ja syntinen' laulusta saattaa löytää jopa propagandalaulun aineksia. Viime vuonna mediassa kiehuneesta homoliittokeskustelusta aineksia lauluunsa ammentanut Lehti runnoo laulussaan ihmisten pikkusieluisuutta.  
  "Miksi ihmiset eivät saisi rakastaa toisiaan. Päättäjät, pikku hihhulit ja kaiken maailman pikkusieluiset ihmiset tulkitsevat ikivanhoja juttuja sairaina ja syntisinä. Äärikirkolliset järjestöt elävät keskiaikaa, ja jos kirkko ja uskonnot eivät kykene elämään tässä ajassa, niistä tulee pian muinaisjäänne."  
  "Iskelmä ja rock on höylätty jo aikaa sitten loppuun, ja musiikintekijöillä tuntuu olevan yhä vähemmän tarvetta sanoa asioista. Emme mekään seiso eturivin barrikadeilla, mutta on asioista silti uskallettava laulaa."  
  'Perunamaa' -laulussa lehti ihmettelee lapsuuden idealismin katoavaisuutta, vaikka myöntääkin kimurantista ihmissuhteesta laulamisen olevan samalla itselleen nauramista.  
  "Se laulu on toisaalta kunnianosoitus lapsuuden punaiselle mökille ja perunamaalle, mutta samalla siinä kuvattu perheidylli kertoo eräänlaisesta ihmissuhdeympyrässä elävistä ihmisistä, jotka päivästä toiseen tappelevat toistensa kanssa päivästä toiseen yhä ilkeämpiä aseita käyttäen."  
  Kun ehdota Lehdelle, että hän tulkitsisi uudelleen Richard Harrisin vuonna 1968 laulaneen ja sittemmin Pepe Willbergin suomeksi tulkinneen 'McArthur's Park' balladin, hän kavahtaa hieman, ja tunnustaa pienuutensa idoliensa Jeff Bakerin (?? Taos ?? lat.huom.), Tom Waitsin ja Neil Youngin rinnalla.  
  "McArthur's Park on niitä lauluja, joka on laulettu mun takaraivoon, sellainen laulu, johon on vaikea koskea juuri sen vuoksi, että sen uudelleen laulaminen vaatisi juuri oikeaa asennetta. Sydän on säilytettävä silloinkin, kun laulun ympäristö siirtyy amerikkalaisen suurkaupungin kujilta jonnekin Helsingin Kallioon."  
       
    Provinssi 97  
    teksti: Arto Kiuru  
       
   
<< takaisin leikekirjaan