Sir Elwoodin hiljaiset värit tunnelmoi kaihoisasti
 
       
  Sir Elwoodin hiljaiset värit käyttää musiikistaan näennäisesti hämäävää, mutta kuvainnollisesti osuvaa termiä "keskiolutjazz". Jazzia yhtyeen musiikissa on korkeintaan silmänlumeeksi, ja ehkäpä tässä tapauksessa pitäisi puhua pikemminkin jatsista. Lista keikoilla soitetuista lainakappaleista kertoo varmasti enemmän. Yhtye soittaa muun muassa Rolling Stonesia, Neil Youngia ja Tapio Rautavaaraa. Pääasiassa Sir Elwoodin hiljaiset värit soittaa kuitenkin Juha Lehden omia lauluja.  
    - Waits, Vysotski ja Brel, luettelee laulaja-lauluntekijä Juha Lehti vaikutteitaan.  
    - Laulamisen lisäksi Lehti rämpyttää lähes kuulumatonta akustista kitaraansa. Rumpali Arttu Leskinen ei haluaisi vispilöistään ja bassorummun virkaa tekevästä vanhasta matkalaukustaan. Riku Järvinen liu'uttaa säveliä notkeasti sähköbassollaan, ja Juha Saaresaho värittää sointia vähäeleisellä pianismilla koristellen lauluja toisinaan modernin musiikkiteknologian luomilla saundeilla. Hansu Saarinen tuo saksofonillaan kaivattua jämäkkyyttä yhtyeen herkkään äänikuvaan.  
  Yhtyeen musiikki on häpeämättömän romanttista. Usein laulujen aiheet ovat itse koettuja. Vertailu Olavi Virtaan tai Tapio Rautavaaraan ei häiritse Juha Lehteä, sen enempää kuin Tom Waits -leimakaan.  
    - Kaikki on jo joskus tehty. Minä vain kirjoitan omaa päiväkirjaani. Omista asioista laulaminen ei ole vaikeaa. Laulut ovat osa minua itseäni, eikä minulla ole mitään hävettävää. On hienoa, jos vaikutteet kuuluvat, sillä nekin ovat osa minua, Lehti sanoo.  
  Yhtyeellä on takanaan kaksi levyä, mutta Sir Elwoodin hiljaiset värit pitää jalat tiukasti maassa. Kaikilla on päivätyö tai opiskelunsa. He eivät aio ryhtyä täysipäiväisiksi muusikoiksi. Näin säilyy todellisuudentaju, eikä ala luulemaan itsestään liikoja.  
    - Ei tästä leipää saa, mutta muutenkin päivätyö tuo järjestystä elämään. Me teemme musiikkia kaveripohjalta, ja tapaamme toisiamme muutenkin kuin harjoituksissa tai keikoilla.  
  Uutta materiaalia on jo käyty äänittämässä, mutta levyn julkaisulla ei ole kiirettä. Sillä välin Sir Elwoodin hiljaiset värit jatkaa Suomen valloitusta Juha Lehden 20 vuotta vanhalla Kleinbussilla.  
       
    Katso 13/1993  
    teksti: Kari Siirtonen  
     
       
   
<< takaisin leikekirjaan