Stadilaisen bändin savolaiset juuret
 
       
  Reilun kymmenen vuoden ikäinen Sir Elwoodin hiljaiset värit on aina ollut hyvin helsinkiläisen oloinen bändi. Eikä ihme, onhan bändin sielu, laulaja-lauluntekijä Juha Lehti pääkaupungista kotoisin.  
  Musiikkihommat Juha kuitenkin aloitti tosimielessä ihan muualla. Paikka oli Mikkeli, tarkemmin Suomen Nuoriso-opisto, jota 80-luvun alussa vielä kutsuttiin Paukkulaksi. Juha aloitti opinnot vuonna 1982 ja samaan aikaan Paukkulassa työskenteli opintonsa jo päättänyt Mikko Joenpolvi. Vuotta myöhemmin samaan paikkaan saapui vielä Arttu Leskinen. Ja bändihän siitä syntyi. Nimeksi pistettiin Pectopah ja samalla alkoi myös Sir Elwoodin hiljaisten värien pitkä tarina, tai ainakin sen prologi.  
    - Kaikilla oli ollut bändejä aikaisemminkin ja sitten vain päätettiin alkaa soittaa rokkia yhdessä. Arttu soitti rumpuja, Mikko kitaraa ja minä lauloin ja soitin vielä silloin bassoa, koska olin kitaristina meistä huonompi. Ensimmäinen keikka taisi olla heti samana syksynä (1983) Päämajassa joissakin opiskelijabileissä, muistelee Juha.  
  Musiikkihommat Juha kuitenkin aloitti tosimielessä ihan muualla. Paikka oli Mikkeli, tarkemmin Suomen Nuoriso-opisto, jota 80-luvun alussa vielä kutsuttiin Paukkulaksi. Juha aloitti opinnot vuonna 1982 ja samaan aikaan Paukkulassa työskenteli opintonsa jo päättänyt Mikko Joenpolvi. Vuotta myöhemmin samaan paikkaan saapui vielä Arttu Leskinen. Ja bändihän siitä syntyi. Nimeksi pistettiin Pectopah ja samalla alkoi myös Sir Elwoodin hiljaisten värien pitkä tarina, tai ainakin sen prologi.  
    - Kaikilla oli ollut bändejä aikaisemminkin ja sitten vain päätettiin alkaa soittaa rokkia yhdessä. Arttu soitti rumpuja, Mikko kitaraa ja minä lauloin ja soitin vielä silloin bassoa, koska olin kitaristina meistä huonompi. Ensimmäinen keikka taisi olla heti samana syksynä (1983) Päämajassa joissakin opiskelijabileissä, muistelee Juha.  
  Pectopah vakiinnutti pian asemansa Mikkelin musiikkikuvioissa. Jopa niin, että tämänkin jutun kirjoittaja erehtyi pitkään pitämään Juhaa ja Arttua mikkeliläisinä. Keikkoja tehtiin tasaiseen tahtiin opiskelun, treenaamisen ja muiden vastaavien aktiviteettien lomassa.  
    - Ei se mitään laajamittaista toimintaa ollut. Musiikillisesti se oli jonkin verran samanlaista kuin Elwoodit nykyään, mutta sähköisempää. Ja kömpelömpää, nauraa Juha.  
       
  Muutakin kuin Smoke On The Wateria  
  Pectopah toimi alusta saakka kunnolla, koska Juha teki biisejä bändille. Se teki hommasta mielekkäämpää kuin niillä lukuisilla kehitelmillä, jotka jammasivat vaihtelevissa kokoonpanoissa bluesia e:stä Rokkalan soittokämpällä.  
  Noihin aikoihin legendaarisella Rokkalan kämpällä muuten rokkasi myös Honey B & T-Bonesin kitaristina sittemmin tunnetuksi tullut Esa Kuloniemi, joka vierailee Elwoodien uusimmalla levyllä parissa biisissä slidekitaristina. Piiri pieni pyörii…  
    - Omat biisit toivat juttuun jatkuvuutta. Oli jotain mitä kehittää ja jonka takana saattoi seistä, ettei homma ollut pelkkää Smoke On The Waterin veivaamista ja lauantai-iltojen viettoa soittelun ja keskioluen voimalla, sanoo Juha 15 vuotta myöhemmin.  
  Pectopah-biisejä on periytynyt myös Sir Elwoodin hiljaisille väreille; Varjoissa vapaan maailman ja Tango kehittyivät Pectopah-aikaisista aihioista ja jälkimmäistä bändi esittää edelleen keikoilla.  
    - Varjoissa vapaan maailman tein Pectopahin loppuaikoina, mutta sitä ei silloin saatu toimimaan kunnolla.  
  Juhalla on edelleen tallella noiden aikojen nauhoituksia.  
    - Naiiveja ne biisit kylä ovat, mutteivät mitenkään hirveän huonoja. Sellaisenaan ne eivät Sir Elwoodille kelpaa, mutta uusiksi sovittamalla niistä voisi saada jotakin.  
       
  Ei mitään Pink Floydia  
  Pectopah toimi kolme vuotta triona, mutta keväällä 1986 tuli basistiksi Matti Wallius. Näin Juha saattoi keskittyä lauluun ja komppikitaraan.  
    - Masan mukaan tulo toi Pectopahiin ryhtiä. Alettiin treenata säännöllisesti ja Masa pisti minua ojennukseen, kun yritin väsätä välillä liian hienoja biisejä. Se sanoi että "pop-laulussa on yleensä kolme sointua, pari säkeistöä ja kertosäe niin että älä nyt saatana ala mitään Pink Floydia vääntämään", Juha nauraa.  
    - Siinä opin sellaisen jutun, joka vaikutti sittemmin Elwoodiinkin; asioita ei aina tarvitse tehdä vaikeimman jälkeen.  
  Vuosina1986 ja -87 Pectopah otti osaa myös rockin SM-kisoihin, mutta tie katkesi parhaimmillaan semifinaaleihin. Samoihin aikoihin alkoi keikoilla vierailla saksofonisti Hannu "Hansu" Saarinen, joka oli soitellut paitsi mikkeliläisissä bändeissä, myös varuskuntasoittokunnassa  
    - Hansun kanssa kuitenkin sitten sovittiin aika pian, että hän on mukana bändissä täysivaltaisena jäsenenä, sanoo Juha.  
  Pian Pectopah pääsi studioonkin. Omia nauhoituksia oli jo tehty Mikkelissä ja seuraava askel oli demon tekeminen Tampereella. Se ei kuitenkaan johtanut mihinkään, levy-yhtiöt eivät innostuneet.  
    - Jotain sellaista palautetta siinä taisi tulla että ollaan liian vanhoja jätkiä ja niin edespäin, naureskelee Hansu.  
       
  Takaisin Helsinkiin  
  Pectopahin vieteri alkoi oieta 80-luvun lähestyessä loppuaan. Mitään dramaattista ei tapahtunut, mutta erilaiset asiat söivät sekä soittotilaisuuksia että motivaatiota.  
    - Olin jossain vaiheessa pitempään poissa Mikkelistä ja palattuani huomasin, että Mikko ja Masa olivatkin muuttaneet Helsinkiin. Arttu taas päätti lopettaa rumpujen soiton kokonaan. Vähän myöhemmin löysin sitten itsekin itseni matkalta takaisin Helsinkiin.  
  Pectopah jatkoi vielä vähän aikaa Helsingissä eri miehityksellä, mutta pian homma nikeltyi lopullisesti.  
    - Bändi levisi, kun kaikista alkoi tuntua, että tämä juttu on nyt katsottu loppuun saakka. Samaan aikaan mun biisit alkoivat muutta sellaisiksi, etteivät ne enää oikein istuneet Pectopahin kaltaiselle sähköiselle rokkibändille. Alkoi tulla jo pehmeämpiä ja akustisempia sävyjä, Juha kertoo.  
       
  Ympäri käydään, yhteen tullaan  
  Bändikemia oli kuitenkin sitä luokkaa, että tarina ei ottanut loppuakseen. Puoli vuotta bändin hajoamisen jälkeen, keväällä 1988 Juha alkoi kehitellä akustista piano-kitara-lauluduoa Juha Saaresahon kanssa. Ensimmäinen Sir Elwoodin hiljaiset värit -nauha ja ensimmäiset keikat tehtiin kahden Juhan ja tilapäisbasistin voimin. Siitä eteenpäin asiat rullasivat aivan kuin jokin suurempi voima olisi hiljakseen ohjaillut vanhoja kavereita takaisin samaan bändiin.  
    -- Arttu alkoi taas soittaa rumpuja ja me houkuteltiin se mukaan siltä pohjalta, että mitä sä nyt hyvää hommaa kesken jättäisit. Vähän myöhemmin tuli eteen basistin vaihto ja Saaresahon Juha ehdotti vanhaa bändikaveriaan Riku Järvistä. Se sanoi, että siinä on mies, jonka kanssa meikäläinen varmasti tulee toimeen; kaveripohjaltahan bändihommia oli siihenkin asti tehty.  
  Vuonna 1991 SEHV oli edennyt ensialbumin Varjoissa vapaan maailman levyttämiseen saakka. Pariin biisiin tarvittiin saksofonia ja kuinka ollakaan, studiokeikalle saatiin niihin aikoihin myös Helsinkiin rantautunut Hansu Saarinen.  
    - Mä en ollut ollut poikien kanssa vähään aikaan yhteyksissä, mutta Arttu pyysi mua soittamaan ensin levylle ja sitten joillekin keikoille. Ja aika pian mä sitten huomasin olevani bändissä, kertoo Hansu.  
  Nykyiseen kuusimiehiseen muotoonsa Sir Elwoodin hiljaiset värit kasvoi vuonna 1994, kun kitaristi Jussi Virtanen liittyi joukkoon tummaan. Sitä ennen tapahtui vielä yksi episodi, joka on kuin viimeinen lenkki ketjussa Pectopahin ja Sir Elwoodin hiljaisten värien välillä. Näin saattoi käydä vain tälle bändille:  
    - Niin, kun Elwood alkoi keikkailla enemmän alkoi olla käyttöä keikkamiksaajallekin. Joenpolven Mikko oli Helsingissä alkanut tekemään äänihommia ja kun se oli tuttu mies, me pyydettiin stä mukaan, sanoo Juha.  
  Kuinkas muuten. Mikko miksaa Elwoodeja edelleen.  
       
    Länsi-Savo 05.02.2000  
    teksti: Anssi Mehtälä  
       
   
<< takaisin leikekirjaan