Juha Lehti luukutti täysillä Sex Pistolsia ja Sleepperaiden Väinöä
 
       
  Sir Elwoodin Hiljaiset Värit on laajentanut miehistöään uuden Puunukke-albumin myötä. Bändin (Juha Lehti laulu ja akustinen kitara, Juha Saaresaho koskettimet, Arttu Leskinen rummut, Riku Järvinen basso ja Hansu Saarinen saksofoni) viides levy esittelee uutena jäsenenä sähkökitaristi Jussi Virtasen. Juha Lehden mukaan uuden tyypin mukaan ottaminen ei ollut vaikeaa, ei edes vaikka kyse on niinkin tiukaksi hitsautuneesta porukasta kuin Sir Elwoodin Hiljaiset Värit.  
    - Jussi on meidän vanha kaveri, hän on ollut mukana studiossa jo kolmannella levyllämme Kymmenen tikkua laudalla. Alunperin pyysimme häntä taas tekemään vain uutta albumia. Sitä mukaa kuin levy valmistui, paljastui, että hän tuo mukaan niin paljon uusia juttuja, ettemme voineet tehdä mitään muuta kuin pyytää hänet mukaan bändiin, Lehti hymähtää.  
  Hyvin listoilla menestynyt Puunukke onkin Sir Elwood-levyksi yllättävän voimakkaita sävyjä sisältävä albumi. Särökitara murisee välillä välillä lähes stadionrockin malliin, kuten kappaleessa Herra Heroiini. Juha Lehti rauhoittelee siitä säikähtäneitä muistuttamalla, ettei bändi tulevilla keikoilla hylkää tavaramerkikseen muodostunutta tunnelmointia.  
    - Jussi on hyvin hienovarainen kitaristi, hän itse ilmoitti hyvin herkästi, että niihin vanhoihin biiseihin, joissa häntä ei tarvita, ei ympätä väkisin mitään. Mutta joissakin vanhoissa biiseissä on uusia riffejä, sillä tavalla ne ovat saaneet uuden sykkeen. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että seuraava levymme on heavy-albumi, Lehti naurahtaa.  
  Sir Elwoodin Hiljaiset Värit nähdään useilla kesän festivaaleilla, kuten Down By The Laiturissa ja Provinssirockissa. Kesän jälkeen luvassa on keikkatauko, jonka jälkeen bändi tekee lokakuussa vielä Suomen kiertueen.  
  Juha Lehti on syntynyt vuonna 1960 Helsingissä. Vuonna 1978 18-vuotias lukiolainen Juha Lehti asui Vantaan Martinlaakson lähiössä. Seuraavassa Juha muistelee parinkymmenen vuoden takaisia tunnelmia, aikaa jolloin koko maailma alkoi avautua nuoren, levottoman miehen eteen.  
  Rauhallinen vai rauhaton?  
    - Rauhaton. Liian kiire liian moneen paikkaan, eikä edes tiennyt mihin. Piti varmaan tuhista muiden ärsyttämiseen asti, oli niin perkeleesti kysyttävää ja mukamas myös perkeleesti tietoa ja itsevarmuutta. Olin siis hyvin tyypillinen lopputeiniässä oleva nuori mies.  
  Onnellinen vai onneton?  
    - Onnellinen siinä mielessä, että sain ehjästä kodista tasapainoisen ympäristön. Onneton taas ehkä sen sisällä vellovan epätietoisuuden vuoksi, ahdistus jokaisesta finnistä aina maailmanrauhaan asti. Kyllähän sen ikäisen ihmisen täytyy kuitenkin olla onnellinen siitäkin, että on ollut mahdollisuus kysyä nuo kaikki kysymykset ja etsiä oma tiensä. Mutta se on niin kaksipiippuinen juttu.  
  Jalat maassa vai pää pilvissä?  
    - Pää pilvissä. Niin paljon toivomuksia, haaveita ja asioita. Niiden kautta elettiin ja uskottiin että aikaa on ikuisesti ja kaikki tulee toteutumaan. Siinä mielessä jos ajatellaan jotain koulua ja muitakin ympärillä olleita asioita, jotka vaativat täsmällisyyttä, niin ne olivat vähän vaikeita paikkoja. Halusi hyppiä vähän liian pitkiä askelia. Siitä on kyllä helvetisti aikaa, mutta mulla on sellainen tunne, etten ole hirveästi kadottanut niitä tunteita. Kyllähän nuo samat asiat vellovat vieläkin päässä, jos niille vain antaa mahdollisuuden.  
  Punainen tupa ja perunamaa vai kerrostalokämppä?  
    - Minulle oli mieleen enemmän urbaani kaupunkiasuminen. Ei sillä, että olisin viihtynyt lähiömaailmassa sen ikäisenä, häivyin sieltä heti kun se oli mahdollista. Olin koko ikäni asunut Helsingissä, joten en olisi osannut kuvitella edes haikailevani mihinkään muualle. Tosin anekdoottina sellainen asia, että vietin lapsuudessani monta kesää ja lomia maaseudulla. Äiti on Lapista ja isä Hämeestä kotoisin.  
  Äänensärkijä vai akustinen kitara?  
    - Ehdottomasti sähkökitara, äänensärkijä ja iso Marshallin styrkkari niin lujalla kuin siitä lähtee. Meillä oli orkesteri nimeltä Sensitive sounds and roots of rocknroll, mutta se oli niin pitkä nimi että lyhensimme sen Rootsiksi. Soitimme koulubileissä Sex Pistolsia, Sleeppareiden Väinöä ja rock-klassikoita. Minulla oli Ibanezin kopio stratocasterista ja treeneissä vahvistin niin lujalla, että jätkät kävivät melkein kimppuun. Se oli sellaista aikaa, jolloin piti juoda aina ne viisi keskiolutta ennen keikkaa. Silloin keikka meni ihan vituiksi. Kaljasta tuli niin mahtava olo, ettei kukaan kuunnellut toisia. Kukkoina huudettiin lavalla kilpaa.  
    - Minulla oli kyllä kotona akustinen kitara, ja kuuntelinkin myös Hectorin tapaisia lauluntekijöitä. Koulussa kuitenkin soitettiin rockia, siitähän se aina lähtee liikkeelle. Tuossa iässä kierrokset käy niin rajuina, että joku Sex Pistolsin God Save The Queenin soittaminen lavalla tuntui ihan jumalalliselta. Kuunnelkaa kun meikäläinen soittaa kitaraa (nauraa).  
       
    Keskisuomalainen,
Nuorisoliite Syke 25.07.1997
 
    teksti: Juho Hämäläinen  
       
   
<< takaisin leikekirjaan