Sir Elwoodin hiljaiset värit ja suden hetki
 
    Me tarvitsemme kuulijoita, emme katselijoita  
  Puoli viisi aamulla. Suden hetki. Aika jolloin kukaan ei ole enää hereillä. Yöihmiset vetäytyvät levolle, työhön menevät vetävät vielä peittoa päälleen. Sir Elwoodin hiljaisten värien johtajalle, Juha Lehdelle puoli viisi aamulla on maaginen hetki. Kaikki pysähtyy pieneksi hetkeksi. Mies myöntää elävänsä öisin. Hän herää puolenpäivän aikoihin ja päivä päättyy puoli viideltä aamulla, jolloin maailma on viattomimmillaan. Puoli viisi aamulla on myös Sir Elwoodin hiljaisten värien uuden levyn nimi.  
  Tuntuu luonnolliselta tavata Sir Elwoodin Hiljaiset Värit Helsingin Kalliossa. Kun istumme ravintola Kolmen Kaisan ikkunapöydässä, Juha Lehti viittaa ulos ikkunasta. Okei, bändi treenaa tässä talossa ja Juha itse asuu kadun toisella puolen Kurvissa.  
  Sir Elwoodin Hiljaisten Värien uuden levyn koskettavimpia biisejä on Kadiilla Kallion, joka on Juha Lehden käännös Tom Waitsin laulusta In The Neighbourhood. Tekstissä kerrotaan paikallisista ihmisistä, hukatuista toiveista ja aamuista viinakaupan jonossa. Hector on muuten tehnyt aikanaan samaisesta laulusta oman käännöksensä Arja Saijonmaalle, mutta Hectorin versiossa tultiin Mikkeliin, mikä varmasti sopi Saijonmaalle.  
  Kun sanon itsekin Kalliossa asuneena laulun antamaa kuvaa ankeaksi, Julia Lehti korjaa minua. Kuva ei ole ankea, se on vain totuus. Tältä oma kotiseutu näyttää ja itse asiassa kyse on ylistyksestä noille kaduille Pitkänsillan pohjoispuolella.  
    - Nuo kuvat ovat jääneet omiin silmiin. Ja sitäpaitsi tuo on levyn ainoa rakkauslaulu. Kallio on rakastettu, Juha sanoo. - Nyt minua ei voi syyttää ainakaan siitä, että olisin tehnyt yksitoista biisiä tyttöjen perään vonkaamisesta. No, tällä levyllähän on useampiakin Helsinki-aiheisiä lauluja, mutta tämä kaupunki merkitsee minulle todella paljon. Mutta on tärkeää huomata, Helsinki-rakkauteni ei ole mitään pullistelua. Tämä on sittenkin vain pieni kylä, mutta tämä on koti.  
  Kun huomautan Juhalle, että tämän Helsinki-aiheisissa lauluissa on samaa tunnelmaa kuin Hectorin joissakin biiseissä, Juha sanoo olevansa otettu. Hän on kuunnellut Hectoria pienestä pitäen ja hän rakastaa Hectorin tekstejä. Miehet ovat muuten tavanneet vain yhden kerran, mutta silloin pojille iski niin hirvittävä humala, että jutut eivät olleet kovin syvällisiä.  
  Mutta vaikka pidin Kaduilla Kallion -laulua turhaan tummasävyisenä lauluna, en ole varmaan väärässä väittäessäni Puoli viisi aamulla -levyn kokonaistunnelmaa masentuneeksi, synkäksi.  
  Juha Lehti huokaa ja naurahtaa sitten.  
    - No, siinä sinä olet oikeassa. Tämä levy on kuva tietystä ajasta, jolloin on tapahtui tiettyjä asioita. En minä halua selittää asioita enempää, mutta minun oli pakko purkaa tiettyjä asioita ulos. Kun minä kirjoitin näitä lauluja, siitä tuli hirveän selkeä paketti. Tiesin, että tämä on ensimmäinen ja tämä viimeinen biisi ja se oli siinä. Levyn tunnelma oli jo alkuaan selvä.  
    - Voihan tämä olla kuulijoille raskas levy, mutta toisaalta tämä on myös hyvin linjakas levy. Kun kappaleet olivat valmiina, halusimme irti tutuista kuvioista. Niinpä menimme viikoksi Tampereelle tekemään levytyksiä. Meidän piti purkittaa tuona aikana vain pohjat, mutta itse asiassa teimme kahdeksankymmentä prosenttia kaikista soitoista tuon viikon aikana. Kuilun reunalla -biisi äänitettiin myöhemmin Helsingissä ja sen tuottajaksi hoidettiin Janne Haavisto. Jannella oli iso osuus myös koko levyn kokoamisessa.  
  Juuri Janne Haavisto ehdotti, että levylle hankitaan oikeita viulisteja värittämään parin laulun taustaa. Bändi oli alkuaan tiukasti sitä vastaan. Nythän tässä luiskahdetaan siihen, mihin kaikki rock-bändit sortuvat. Mutta Janne piti pintansa ja hoiti studioon Avantin tytöt. Kun bändi kuuli jouset, oli se oitis myyty.  
    - Viulut kuulostivat aivan elokuvan taustamusiikilta. Ja se oli hienoa se. Ja ne sopivat hyvin musiikkiimme, joka on sinänsä aika haikeaa, slaavilaista.  
  Hiljaa ja hyvää  
  Juha Lehden tekstit ovat tärkeä osa Sir Elwoodin Hiljaisten Värien lauluja. Tekstit uppoavat etenkin opiskelijatyttöihin, mutta Juha naurahtaa, että hän ei kuitenkaan kirjoita sanoituksia vain tietynlaisille tytöille.  
    -Minä olen mies ja pistän ajatuksia paperille miesnäkökulmasta. Mutta totta on, että me olemme selvästi suositumpia opiskelijakaupungeissa ja että kuulijamme ovat vanhempaa ryhmää, yli kaksikymppisiä.  
  Vaikka Sir Elwoodin Hiljaiset Värit on kerännyt ympärilleen uskollisen ihailijajoukon, saavat bändin kundit olla rauhassa. Heitä ei tunnisteta kuin Kallion vakiokapakoissa. Vaikka bändissä soittamiseen kuuluu aina osana tietty julkisuus, on se pidetty tietoisesti mahdollisimman matalana. Näitä miehiä on turha pyytää mukaan television visailuohjelmiin. On okei, jos joku haluaa kylvettää naamaansa iltalehtien sivuilla, mutta kaikki eivät kaipaa sellaista huomiota.  
    -Meillä on aina ollut se asenne että hiljaa hyvää tulee. Ja se toimii tämän bändin kanssa. Keikkoja saa myytyä helposti ja yhteistyö levy-yhtiön kanssa on vaivatonta. Yleisökin on alkanut tajuta vähitellen, että me haluamme tosiaan kuulostaa tältä, että me haluamme luoda jatkuvan moodin.  
  Ja bändin nimeenkin on tottunut hiljalleen. Kun sen kuuli ensi kerran, se kuulosti vitun hirvittävältä sanayhdistelmältä.  
    Sinä et ole ainoa, joka sanoo noin.  
  Juha Lehdon teksteistä saa nopeasti käsityksen, että mies lukee paljon. Elokuvat ovat kuitenkin Juhan varsinainen intohimo. Musiikin kuuntelu on ajoittaista, mutta Jacques Brel on hänelle se jatkuva, kova henkireikä. Samaten muutamat brasilialaiset lauluntekijät kiinnostavat vuodesta toiseen kuten myös Tom Waits.  
    - Minä muuten pidän itseäni huonona kirjoittajana, mutta uskon että jos löytää oikeat sanat eikä erehdy käyttämään turhia aasinsiltoja, homma toimii, Juha tunnustaa. - Ja sitä paitsi meidän lauluissamme musiikilla on ihan yhtä tärkeä osuus kuin teksteillä. Kyse on tunnelmasta, joka kuulijalle luodaan. Ja juuri tunnelmathan tekevät kirjoistakin hyviä. Niinpä tällä uudella levyllä meillä on vähemmän konkreettisia tarinoita kuin ennen.  
    - Mutta kyllä nuo tekstit ovat minulle siksi tärkeitä, että en ole suostunut kirjoittamaan niitä muille, vaikka sanoituksia onkin pyydetty, Juha sanoo. - Ainoa poikkeus on Siberia-yhtye, jonka uudelle levylle tein kaksi tekstiä. Se johtui siitä, että Jari Yliaho tekee niin makeita lauluja ja hän on ollut oma nuoruuteni ihanne.  
  Juha Lehti myöntää, että uuden levyn tekstit ovat puhdistaneet häntä. Bändin muut soittajat sanovatkin, että näiden sanoitusten synnyttäminen onkin auttanut Juhaa paljon.  
    - Mutta en minä nyt ole sen iloisempia tai onnellisempi kuin ennen, Juha hymähtää. - Minä olen yhtä asiaa vanhempi ja yhtä asiaa vähäisempi. Mutta täytyy muistaa, että tämä on bändi. Minä teen raamit ja yhtye tekee niistä lauluja. Täytyy myöntää, että tämän bändin sisäinen tunne on vahva. Me olemme hyviä kavereita ja olemme muutenkin tekemisissä toistemme kanssaSir Elwoodin Hiljaiset Värit on ollut nyt kasassa kuusi vuotta. Soittajat myöntävät, että se on pitkä aika.  
  Jos seurustelee tytön kanssa kuusi vuotta, tilanne alkaa vakiintua ja toista alkaa ymmärtää. Sama koskee bändiä. Jos kemia on oikea ja suhde kestää näinkin kauan jämähtämättä paikalleen, tulevaisuus näyttää lupaavalta.  
    - Kun bändi alkoi syntyä, olimme enemmänkin kiinnostuneita mukaan tulevista ihmisistä kuin siitä, mitä soitinta he soittavat tai miten he sitä soittavat. Me olemme sosiaalisena yhteisönä tavallaan enemmän kuin osiemme summa. Meillä on ollut esimerkiksi läpi näiden kaikkien vuosien sama miksaaja.  
  Sir Elwoodin Hiljaisten Värien miehet myöntävät, että he pysyttelevät tietoisesti erossa muista bändeistä. Totta kai muita soittajia oppii tuntemaan, mutta rock-piireissä sauhuaminen on minimaalista eikä toisten keikoille mennä vierailemaan. Kultaisia hetkiä löytyy aivan riittävästi niin sanotusta tavallisestakin elämästä. Sitäpaitsi rock and roll -elämässä on se huono puoli, että se tahtoo sekoittaa pään.  
    - Minä en pidä siitä, että pääni on liian tukossa, Juha Lehti myöntää. - Kyllähän sitäkin on tullut kokeiltua, mutta ei se pitemmän päälle innosta. Sitä paitsi me suhtaudumme Musiikkiimme niin syvän vakavasti, että sitä ei pilata viinalla. Me vietämme itse asiassa rock and roll -elämää vähemmän keikoilla kuin vapaa-aikana. Järjestäjätkin ovat usein ihmeissään, kun kaljakori pysyy ennen keikkaa täynnä. Keikan jälkeen asia on eri. Esiintymisen aikana kertynyt adrenaliini on pakko tukahduttaa muutamalla kaljalla.  
    - Tuo moraaliimme näkyy myös studiossa. Olisi kamalaa harmitella jälkeenpäin, että miksi tuokin asia tuli mokattua. Siksi meitä ei jännitäkään, mitä ihmiset ajattelevat levystämme. Pääasia, että uskomme itse siihen ja pidämme sitä hyvänä.  
    - Täytyy vain toivoa, että ihmiset jaksavat kuunnella levyn läpi pariin kertaan. Silloin se alkaa avautua. Tottahan on, että levyllä ei ole esimerkiksi selkeää singlebiisiä, joka repii sinut heti hereille. No, lopulta valitsimme Kuolen-laulun singleksi. Se kuvaa parhaiten levyn teemaa. Tämä levyhän on ennen kaikkea kokonaisuus.  
  Ja se on hyvin puhdashenkinen levy.  
    - Naiivin rehellinen, Juha Lehti naurahtaa. - Me olemme ihmisinä samanlaisia möllejä kuin muutkin ja ryömimme mudassa, mutta olemme musiikkimme suhteen naiivin rehellisiä. Me teemme tätä tosissamme.  
 
Liika suosio
 
  Sir Elwoodin Hiljaiset Värit jäi keikkatauolle viime syksynä, jonka jälkeen uuden levyn laulutkin syntyivät. Yhtyeen edellisestä levystä Kymmenen tikkua laudalta on aikaa Puolitoista vuotta. Tuo levyhän nosti Sir Elwoodin Hiljaiset Värit lopullisesti pinnalle, mutta kun yhtye oli viime vuonna hiljempaa, se näkyi oitis esimerkiksi Soundin vuosiäänestyksessä. Aikaisempana vuonna äänestyksen kärkisijoja kaapannutta bändiä ei näkynytkään enää listoilla.  
    - Ihan totta, mutta tuo ei toisaalta merkitse mitään, Juha Lehti sanoo. - Tuntuu hirveän naiivilta sanoa näin, mutta Kymmenen tikkua laudalla -levy alkoi aiheuttaa jo ongelmia. Keikoille alkoi tulla enemmän katsojia kuin kuuntelijoita. Aivan rehellisesti sanottuna me tarvitsemme kuuntelijoita, ei diggareita. Siksi syksyllä olikin helppo keskeyttää keikkaputki. Tärkeintä on tehdä musiikkia, josta me itse pidämme. Tietenkin me halusimme tehdä Kymmenen tikkua laudalla -levynkin, mutta se yllättäen synnytti outoja asioita. Huomasimme, että huh, tämähän alkaa mennä rock-jutuksi.  
    - Bändi ei voi tietenkään valita yleisöään, mutta ei musiikkiakaan tarvitse tehdä vain yleisöä ajatellen. Vaikka Puoli viisi aamulla on erilainen levy kuin Kymmenen tikkua laudalla, on se sille loogista jatkoa. Tunnelmat kehittyvään tiettyyn suuntaan.  
  Puoli viisi aamulla on Sir Elwoodin Hiljaisten Värien neljäs levy. Bändi myöntää, että sille tuli yllätyksenä Kymmenen tikkua laudalla -levyn menestys ja viidentoistatuhannen kappaleen myynti. Kaksi aikaisempaakin levyä oli tehty samalla rakkaudella ja niitä oli myyty mukavasti, mutta bändi ei uskonut pomppaavansa pinnalle Viimeisellä rannalla -biisillä. Itse asiassa yhtye oli hieman naureskellut, voisiko se edes levyttää moista kappaletta.  
  Sir Elwoodin Hiljaiset Värit ei ole jäsenilleen kokopäiväinen työmaa. Kundit opiskelevat ja tekevät töitä, ja Juha Lehti toimii esimerkiksi puolipäiväisesti valo- ja ääniteknikkona. Jos oikeasti haluaa vuokrarahaa ja näkkileipää, ei sitä saa keikoilta. Toki bändi olisi voinut vuosi sitten lähteä puskemaan kokopäiväisestikin musiikkia, mutta se ei yksinkertaisesti huvittanut. Keikoille on mukavampi mennä silloin kun itse haluaa ja samalla voi myös valita keikkapaikkansa. Sir Elwoodin Hiljaiset Värit teki viime talvena yhden lavakeikan ja päätti, että se saa myös olla viimeinen sellainen. Bändi ei tuntunut istuvan siihen ympäristöön. Se on enemmän kotonaan savuisissa klubeissa, vaikka raha ei liikukaan niissä vastaavissa määrin.  
    - Me olemme pitäneet alusta lähtien päämääränä, että soittamisessa pitää olla intohimoa. Jos homma alkaa tuntua vittumaiselta, se täytyy pistää poikki. Kun levyäkin tehtiin, emme halunneet tehdä sinä aikana yhtään keikkaa. Veikkaamme, että yleisökin tajuaa jos bändi tulee lavalle ilman sisäisiä fiiliksiä.  
  Nyt Sir Elwoodin Hiljaiset Värit hinkuu taas keikoille. Kun se on rakennellut tulevien keikkojen settiä, on se huomannut että biisejä on vihdoinkin tarpeeksi ja niitä pystyy vaihtelemaan tunnelmien mukaan. Omien biisiensä lisäksi bändi on soittanut keikoilla Beatlesin Back In The U.S.S.R. -klassikkoa, joka on ristitty tietenkin nimellä Takaisin Helsinkiin. Myös Rolling Stonesin Honky Tonk Women on kuulunut ohjelmistoon, kun loppurutistukseen on haettu iskuvoimaa. Bändin omat biisithän eivät ole suoranaisia menopaloja, muni keikoilla on pakko panna ihmisiin vauhtiakin. Ei yleisölle voi sanoa, että istukaahan alas ja kuunnelkaa kun teille soitetaan.  
    -Tottakai meillä oli alussa hurjia illuusioita bändissä olemisesta ja soittamisesta. Kuvitteli, että jokainen keikka on kruunajainen. Mutta totuushan on toinen. Joskus on valtavan väsynyt ja juhlat ovatkin toista kun on kuvitellut. Onneksi harva keikkatahtimme johtaa siihen, että me yleensä pystymme puristamaan itsestämme kaiken irti lavalla.  
       
    Soundi ?/95  
    teksti: Juho Juntunen  
       
   
<< takaisin leikekirjaan