SIR ELWOODIN HILJAISET VÄRIT
Ilta illan jälkeen
Herodes
 
  Sir Elwoodin Hiljaiset Värit tarjoaa viimein keskiolutjatsiaan myös keikkalämpimänä. Ilta illan jälkeen on vuosina 1997-2001 useilla eri paikkakunnilla ja hyvinkin vaihtelevissa ympäristöissä taltioitu massiivinen, kahdelle kiekolle levittäytyvä laulupaketti.  
  Sir Elwoodin Hiljaisten Värien itsensä kokoama Ilta illan jälkeen on kattava kurkistus orkesterin historiaan. Keikkadokumentti osoittaa lisäksi, että taiteellista kunnianhimoa tyydyttääkseen Juha Lehti ja kumppanit sovittavat ja muokkaavat laulujaan uusiksi liki Bob Dylanin rohkeudella. Yhtye on koko runsaan kymmenvuotisen levytysuransa ajan ollut henkisesti kotoisin meidän aikaamme yksinkertaisemmasta maailmasta. Juha Lehden teksteissä Kallion pihojen, kadunkulmien ja baarien tunnelmat ja ylipäätään ihmisen kokoinen elämä ovat aina välittyneet vapaana nykypäivää ahdistavasta hektisyydestä ja hysteriasta. Katu-uskottavuuden sijasta yhtyeelle on riittänyt olla uskollinen omalle itselle.  
  Ilta illan jälkeen -tuplan keikkasetiksi nimetty ykköslevy ja kaikkea mahdollista ja osittain myös mahdotonta lupaava toinen kiekko eivät häpeä alakuloisuuttaan ja laidalla olemistaan. Yhtyeelle valokuvat ovat todellakin mieluiten vanhoja, rannat ovat viimeisiä ja yö on ehdottomasti vuorokaudenajoista kiehtovin.  
  Ensimmäisen levyn keskivaiheilla yhtye astuu kolmen biisin ajaksi tavanomaistakin sivummalle. Vanhoilta vaan, Varjoissa vapaan maailman ja Kirje Osloon soivat Savoy-teatterin näyttämöltä pehmeästi sudittuna akustisena jazzina. Kansallisteatterissa ikuistettu, vain herkän akustisen kitaran ja huilun säestämä Neiti Kevät on ajaton ja aina ajankohtainen laulu. Ellei kevät ole läsnä, niin sitä joko odotetaan tai ikävöidään.  
  Lasten laulama Suvivirsi on varma kevään merkki ja Sir Elwoodin Hiljaiset Värit esittää oman, melodiaa persoonallisesti taivuttavan viulu- ja huilujohtoisen versionsa Provinssirockin lavalla. Sua seuraan saa lisäpuhtia Kallio Hornsin tuuttauksesta ja Ilta illan jälkeen levyparin mahdottomimmaksi raidaksi erottuu kuin tikku korvaan Waltarin Kärtsyn avustama Hummani hey -"hupailu". Hiljaisten Värien gabba gabba hey edustaa huumoria, jonka poisjättämistä ei olisi tullut ikävä. Neil Youngin Zuman avausraita Älä itke soi Ari "Kumma Heppu" Närhen tuttuna suomennoksena ja kitaroiltaan lievästi jyräävänä.  
  Pienistä suurista lauluista ja upeasta muusikkoudesta täyttyvän Ilta illan jälkeen -albumin ekstraraidaksi on piilotettu orkesterin ensialbumin avauskappale Sellaista se on. Ja biisiä edeltävä autenttinen Jukka Virtasen juontama Levyraati-nauhoitus sen sanoo: "Tällaiselle musiikille saattas olla vaikka tulevaisuuttakin, tämä oli hyvää musiikkia."  
   

 

 
    * * * *  
       
    Soundi 10/02  
    teksti: Pertti Ojala  
       
   
<< takaisin leikekirjaan