Vaihtoehto metelöinnille
 
    Sir Elwood tuo rockiin hiljaisia värejä  
     
  Sir Elwoodin hiljaisissa väreissä alkaa olla ilmiön makua. Ryhmä julkaisi viime kesänä halpakustannelevyn Varjoissa vapaan maailman. Levyn jälkeen suosio on varsinkin pääkaupunkiseudulla noussut melkoisiin mittoihin. Erikoista Sir Elwoodissa on se, että tavallinen rockyleisö on innostunut yhtyeestä joka soittaa nimensä mukaisesti tavattoman hiljaa. Olisiko tämä merkki siitä, että älytön volyymikierre ja turruttava normiryske ovat saavuttamassa kyllästymispisteensä?  
  Sir Elwoodin solisti Juha Lehti kutsuu musiikkiaan "keskiolutjazziksi". Ja tosiaan, viihteellisen jazzin vienoja elementtejä sutirytmeineen ja saksofonin tuhinoineen oli kuultavissa.  
  Jazz oli kuitenkin vain osa tunnelmien taustoitusta. Pääasia Elwoodissa olivat Lehden melankoliset laulut ja niiden tarinat. Kevyet ja lähes minimalistiset soitteet vain värittävät hiljaisia kertomuksia.  
  Lehden laulut ovat myös iskelmällisiä peruslauluja. Tapia Rautavaaran Kulkuriveljeni Jan sopi hyvin joukkoon. Tarinat liikkuivat paljolti hämyisissä, mutta yllättävän toden tuntuisissa ihmissuhteissa rakkauksineen ja mustasukkaisuuksineen.  
  Tunnelma oli intiimi ja koskettava, tavallaan hevimpi kuin tavanomaiset raskaat luukutukset. Mielen tuli joskus Hectorin Varjot ja lakanat -kiertueen akustinen maailma. Vaikutteita Sir Elwood on saanut myös Tom Waitsilta.  
  Lehden lauluääni on kuitenkin kaukana Waitsista. Korkea ja paikoin hieman kimeä ääni toi mieleen lähinnä Kim Lönnholmin ja Petri Pettersonin. Lehti lauloi musikaalisesti ja osasi tulkita sisältöjä taitavasti.  
  Juuri sisältöjen terävät laatukuvat erottivat touhun normaalin iskelmän banaaliudesta. Toisaalta pitemmän päälle saattaa tietty pliisuus ja löysä viihteellisyys olla vaarana.  
       
    Helsingin Sanomat 28.2.1992  
    teksti: Jukka Harju  
     
   
<< takaisin leikekirjaan