Sir Elwoodin hiljaiset värit
juhlistavat täyttä kymmentä
 
 
"Tää on tällainen kuuden miehen avioliitto"
 
 
Sir Elwoodin hiljaisten värien levytystaival on tänä vuonna kestänyt kymmenen vuotta. Itse orkesterihan on ollut kasassa vuodesta 1988 lähtien, mutta tätä täyttä kymmentä päätettiin juhlistaa julkaisemalla bändin ensimmäinen albumi Varjoissa vapaan maailman uudelleen lisäherkkujen kera.
 
 
Moni orkesteri on yltänyt vielä pidempäänkin elonkaareen, mutta Sir Elwood on yksi niitä harvoja, joissa ei ole tapahtunut yhtään henkilömuutosta.
 
   
- Kukaan ei uskalla lähteä pois. Ei vaan, se on se kun oikeat ihmiset löytävät toisensa ja kemia toimii. Me ei myöskään tapeta itseämme duunilla. Keikkailu on kyllä hauskaa, vähän liiankin hauskaa, sillä silloin aivokapasiteetti riittää vain kaukosäätimen napsutteluun hotellihuoneessa. Happea pitää ottaa välillä, Juha Lehti analysoi.
 
   
- Me ollaan aina pidetty sitä ajatuksena, että bändi on tärkeä, mutta vielä tärkeämpi jokaiselle on oma elämä. Perheasiat ajavat bändin ohi ja kaikki hyväksyvät sen. Tää on tällainen kuuden miehen avioliitto, joka on muokannut meitä. Voi olla silti kiitollinen siitä, että asiat on aina tethy kunnolla. Kymmenen vuoden aikana ei ole yhtään juttua, mitä ei allekirjoittaisi, vaikka sählätty tietenkin myös on , Juha inhimillistää rakasta porukkaansa.
 
  Aika ei ole tehnyt nyt julkaistua debyyttialbumia korniksi, vaan toimii loistavana dokumenttina sen ajan innosta.  
   
- Siihen on silti tarttunut jotain sellaista magiikkaa, mitä ei ole samalla tavalla muissa levyissä. Se liittyy johonkin neitseelliseen. Me oltiin niin tosissaan ettei kukaan ole ollut. Hellyyttävän touhukasta, Lehti nostalgisoi.
 
 
Kokeilulaboratorio nimeltä Sir Elwoodin hiljaiset värit
 
 
Sir Elwoodin hiljaisiin väreihin vahvasti yhdistyvä melankolia on monen mutkan tulosta. Vaikka Juha luontevammin suoltaakin biisejä juuri niistä tunnelmista, aina homma ei ole todellakaan ryppyotsaista ja männikössäkin on käväisty.
 
   
- Jee, kymmenen vuoden itsemurha. Meidän miksaaja ehdotti, että levyn kanteen voisi laittaa sellaisen tarran, että yhtye ei ota vastuuta itsemurhista. Näin jälkikäteen voin kyllä väittää, että alkuaikojen tuotannosta löytyy myös ilkikurista ironiaa. Asioiden pitää silti tulla luonnostaan.
 
    - Pahimmat kokeilut eivät ole koskaan päätyneet - kai - levylle. Joskus tehtiin Viimeisellä rannalla -biisistä reggaeversio ja voi kuvitella, miltä se kuulostaa kun suomalaiset pitkätukat yrittävät soitta reggaeta omaan biisiinsä. Näin jälkeenpäin se itkettää ja naurattaa, Juha tunnustaa.  
  Yhtye jättää suosiolla tämän festivaalikesän väliin ja keskittyy ensi syksynä julkaistavan uuden albumin muokkaamiseen.  
    - Kyllähän biisien teko on edelleen pikkupoikamaista rämpyttelyä himassa. Mä olen meidän bändin huonoin kitaristi ja sama missä tahansa instrumentissa.  
    - Meillä on ollut onnea, sillä jos bändissä olisi toinen vastaava kusipää, me ei ehkä oltaisi enää yhdessä. Jonkun täytyy vaahdota ja hyppiä seinälle ja olla tietämätön asioista. Se on juhlavaa huomata, että yhdessä saadaan vihdoin tuotos valmiiksi. Ilman noita kundeja meidän biisejä ei olisi olemassa, Lehti suitsuttaa.  
       
       
   
Iltalehti 07.06.2001
 
   
teksti: Heta Hyttinen
 
     
    kuvateksti: Sir Elwoodin hiljaiset värit työskentelevät omalla tavallaan ja omassa tahdissaan.

- Viiden-kuuden vuoden jälkeen tapahtui rauha ja roolijako selkeni. Sitten kun levy on kansiaan myöten valmis, se viedään levy-yhtiölle, Juha valottaa bändin ja yhteistyökumppanien välistä luottamusta.
 
   
<< takaisin leikekirjaan