Varkaiden paratiisi
 
       
  Yö tekee meistä varkaat on Sir Elwoodin hiljaisten värien toisen albumin titteli. Kriminaalihuollon edustajat päättäkööt, onko yhtyeen tekemisiin aihetta puuttua - sitä ennen Rumba tekee yhtyeen edustajista puheliaat.  
  Sir Elwoodin laulaja-kitaristi ja biisintekijä Juha Lehti vaikutta heti ensitapaamisella yleissympaattiselta ihmiseltä, joka tulee luultavasti toimeen vaikka HKL:n lipuntarkastajan kanssa. Odotellessamme Cafe Sociksessa kosketinsoittaja Junnu Saaresahoa saapuvaksi ehdimme keskustella hyvän tovin paatuneimpienkin puritaanien vähittäisestä tottumisesta cd-aikakauteen ja molempien - kuten myös koko Elwood-ryhmän, johon kuuluu mainitun kaksikon lisäksi rumpali Arttu Leskinen, basisti Riku Järvinen, ja saksofonisti Hansu Saarinen - suuresta suosikista Tom Waitsista.  
  Ei ole yllätys, että Juhan suosikiksi Waits-tuotannosta paljastuu Nighthawks At Diner; tuon livetuplan sävyjä voi kuulla myös Sir Elwoodin tuotannossa - pääpaino on tunnelman luomisessa ja luonnonmukaisessa musiikin taltioimistavassa. Junnu saapuu vihdoin paikalle ("Helsingissä ei ole ihan helppo löytää autopaikkaa") ja haastattelunauhuri alkaa tallentaa Elwoodin tarinoita. Alkajaisiksi Juha selvittää lyhyesti Sir Elwoodin äänitysmetodeja.  
    - Uusi levy tehtiin samalla tavalla kuin Varjoissa vapaan maailman eli studioon ei taaskaan haluttu mennä. Äänitykset aloitettiin jo viime jouluna Kumpulassa, niitä jatkettiin Vernissassa ja lopuksi Tavastialla. Periaatteena oli äänittää edelleen mahdollisimman paljon livepohjalta - tosin muutama paikkaus lauluosuuksiin äänitettiin jälkikäteen, samoin kaikki saksofonit.  
    - Levynteolle haluttiin runsaasti aikaa, jotta biisejä ehtisi kokeilla, käännellä ylösalaisin ja löytää tätä kautta niille luontevin muoto. Käyttämättä jäi vielä paljon hyviä biisejä, joista kuitenkin puuttuu vielä se kuningasotos.  
  Uusi suvivirsi  
  Kuningasotoksista puheenollen, Neiti Kevät on tasapainoinen ja pakahduttavan kaunis biisi, jonka uskaltanee jo tässä vaiheessa nimetä klassikoksi.  
    - Biisi lähti kehittymään mun halustani kirjoittaa uudelleen Suvivirsi, vaikka eihän sellaiseen kukaan pysty. siitä on jäänyt sellainen vapauden tunne; aina kun koulu loppui ja laulettiin Suvivirsi, lennettiin saman tien maailmalle. Sanat kirjoitin jo vuosia sitten asuessani vanhassa puutalossa ja yritin kiteyttää kevään tulon herättämän tunteen, Juha kertaa.  
    - Biisiä soitettiin vaikka kuinka kauan ennen kuin siihen tuli tuo nykyinen valssikomppi. Neiti Kevät haki oman uransa aivan itsestään ajan kanssa. Läheskään aina ei käy noin, mutta aina joskus tulee biisejä, joka aivan yhtäkkiä sanelevat itse muotonsa, Junnu myhäilee.  
    - Neiti Kevät oli myös ensimmäisiä biisejä, jossa tajusin sämpleriosaston mahdollisuudet. Alun perin aion pysytellä tiukasti pelkässä pianonsoitossa, mutta tuohon synaosasto sopi paremmin. Ei pienimuotoisuudenkaan suhteen kannata olla ehdoton; vaihtoehdoista täytyy vain valita se sopivin.  
  Neiti Keväälle antaa loppusilauksen yksinkertainen mutta dramaattinen tehokeino: mollissa kulkenut biisi päättyy duurisointuun.  
    - Tästä ideasta saamme kiittää tuottaja Sasu Moilasta. Alun perin biisi päättyi molliin ja aikamme asiaa vatvottuamme Sasu ehdotti, että biisin voisi lopuksi avata duurilla. Vaihto tehtiin aivan viime tingassa ja se kyllä kannatti; duuriloppu jättää tulkinnoille avoimen, sellaisen elokuvallisen fiiliksen, Juha hehkuu tyytyväisyyttään.  
  Tervettä julmuutta  
  Levyn päättävä Marssi on tarina erosta ja yhteisten kamppeiden jakamisesta: "Tämä leikki on nyt loppu, tämä sota viimein päättyy"… Mistään nyyhkimisestä ei kuitenkaan ole kyse, sillä rumpujen ylpeä marssitahti painottaa tarinan kertoja asennetta; näin on päässyt käymään ja se on fakta, joka on hyväksyttävä - elämää on myös edessäpäin.  
    - Meidän pääperiaatteena on se, että musiikki sovitetaan tarinaan sopivaksi. Tuostakin biisistä oli monenlaisia versioita, mutta vasta kun sitä lähdettiin lataamaan marssimuodossa, se sai oikeat puitteet. Marssirytmi tuo siihen sellaista selviytymisen fiilistä aivan niin kuin sä sanoit: asiat menevät eteenpäin ja kun yksi vaihe päättyy, toinen alkaa, Juha kuvailee. Junnu jatkaa ajatusta.  
    - Kun Juha tuo tarinan, meidän tehtävänä on värittää siihen oikea musiikillinen ympäristö. Marssissa oli pitkän aikaa sellainen tuntu, että se on lian kiltti ja väritys turhan haalea. Marssirytmi toi siihen sellaista tervettä julmuutta. Tyypilliseen tapaan koko idea synty aivan vahingossa; meidän fonisti Hansu meni rumpujen ääreen ja alkoi takoa marssia. Tällaiset sattumanvaraiset asiat yleensä loksauttavat palaset kohdalleen.  
  Illan kauneimmat naiset  
  Yö tekee meistä varkaat sisältää Sir Elwoodin ensialbumin tapaan kaunista ja vähillä elementeillä pelaavaa musiikkia. Albumi on osoittautunut Walkman-kuuntelussa oivalliseksi alkaneen pimeän vuodenajan soundrackiksi.  
  Albumin seesteisen yleissävyn rikkoo Tavastialla äänitetty Illan kaunein nainen, joka ei sinänsä ole huono biisi, muta kokonaisuudesta erottuva nopea tempo ja pahasti sisäpiirin vitsailulle (pääkohteena "Euroopan komein rumpali" Arttu) maistuva sanailu jättää kokonaisuuteen pienen tahran…oliko tämä nyt ihan harkittu veto?  
    - Sen ei oikeastaan ollut tarkoitus tulla albumille, vaan singlen b-puoleksi, tai joksikin muuksi bonukseksi. Me pääsimme kuitenkin itse miksaamaan biisin vähän kurin puutteessa ja yhtäkkiä se alkoi huvittaa hirveästi. Onhan siellä aika tyylittömiä juttuja, mulla kun on tapana höpöttää joskus ihan mitä sattuu. Äänitysiltana oli kuitenkin aika hyvä meininki ja halusimme siitä dokumentin, Juha selittelee.  
    - Illan kaunein nainen edustaa orkesterissa sitä kolikon kääntöpuolta. Jotkut tarttuivat viime albumin ja keikkojen yhteydessä Hei äiti -biisiin ja ihmettelivät, miksi asiat pitää lyödä leikiksi, "te kun ootte niin vakavia miehiä…", Junnu pudistelee päätään.  
  Biisin nimestä puheenollen: jotkut ihmiset ovat kertoneet, että Sir Elwoodin keikat vetävät jostain syystä paikalle aina melkoisen joukon kauniita neiti-ihmisiä. Jos väitteessä on perää, ilmiö ei varmaankaan ole jäänyt yhtyeeltä huomaamatta. Juha ja Junnu naureskelevat hiukan vaivaantuneina.  
    - Niin…salaisuus löytyy kannujen takaa; meidän rumpalista se johtuu, Juha väittää.  
    - Kai se on myönnettävä, että näin on jossain määrin käynyt, ympäripyöristelee Junnu ja jätämme aiheen sen ilmeisen kiusallisuuden (?? pt.ihm.) takia.  
  Young-kerho koolla  
  Sir Elwoodin ensimmäisellä levyllä kuultiin versio Neil Youngin kappaleesta Don't Cry, No Tears nimellä Älä itke. Levyn krediitteihin alkuperäisen nimeksi oli merkitty kuitenkin Don't Cry, joka taas viitta aivan toiseen Youngin biisiin…selitystä kaivataan!  
    - Se oli puhtaasti mun mokani, Juha myöntää. - Mä muistan kun levy-yhtiöstä kyseltiin tietoja ja ilmoitin itsevarmasti että joo joo, se on Youngin biisi ja nimi on just tuo. Mulla on joskus aika heikko muisti ja lisäksi sanasokeuskin saattaa yllättää…  
  Eihän tuo vielä suuri rikos ole, sainpahan vain hyvän syyn vetää Neil Youngin esiin tässäkin yhteydessä.  
    - Young on mun suuria suosikkejani, kuten myös Tom Waits, josta tuossa Junnua odotellessa jo puhuttiinkin. Tälle levylle oli muuten tarkoitus tulla meidän versio Waitsin Yesterday Is Gonesta, mutta se ei sitten ehtinyt. Vielä se versio kuitenkin tulee valon näkemään. Juha tarkoittaman biisin nimi on muuten Yesterday is Here…  
    - No niin - etten mä vaan äsken maininnut sulle jotain sanasokeudesta!  
  Naiset ja raitiovaunut  
  Juhan tarinoiden naiskuva ei ole turhan iloinen; Illan kaunein nainen tuo loppujen lopuksi mukanaan pelkää harmia ja hyväkin suhde päättyy aikanaan. Vaikuttaisi siltä, ettei onnelliseen loppuun päättyviä tarinoita ole olemassakaan. Mikä tämän neiti osaston kanssa menee aina pieleen?  
    - Parhaat biisit syntyvät melkein itsestään, jopa niin, että alkaa itsekin hämmästellä, mistä ne tulee. Se on upea tunne. Esimerkiksi tämä Jumala rankaisee Helsinkiä tänä yönä. Meillä oli kaikki valmista levytystä varten, iso määrä biisejä ja muutenkin. Mulle tuli kuitenkin sellainen olo, että tämä biisi on kova, pakko laulaa se jätkille. Vedin sen ja Arttu, joka istui aivan hiljaa, sano että voi vittu mikä juttu.  
    - Et sä ole ensimmäinen joka tarttuu tuohon aiheeseen. Ehkä surulliset ja traagiset tilanteet ovat kuitenkin sellaisia, joista syntyy helpommin tarinoita ja joista on paljon sanottavaa. Voihan joku kirjoittaa tarinan vaikka raitiovaunuista, jos sellaisen kokee itselleen tärkeäksi aiheeksi, Juha miettii.  
    - Traumat ja tragediat ovat jokaisen elämässä niitä rajuimmin vaikuttavia juttuja ja kun niistä lauletaan, sieltä voi helposti löytää oman kuvionsa. Iloisen rakkauslaulun tekeminen voi olla paljon vaikeampaa; harvoin kuulee onnea hehkuttavan laulun, joka on vilpitön ja kaunis, eikä imelä paska, jollaisia iskelmäosasto on tietysti väärällään. Ja toisaalta, jos on onnellinen, sen tuntee haluaa mahdollisesti pitää vain itsellään, mitä sitä muille selittelemään, Junnu täydentää.  
  Juha jatkaa samoilla raiteilla: - En mä koe olevani mikään lohduttomien ihmissuhdedraamojen kirjoittaja, musta noissa teksteissä on helvetin paljon positiivistakin. Enkä mä hyväksy missään nimessä runoilijan titteliä. Enemmänkin tekstit ovat eräänlaista päiväkirjan kirjoittamista.  
  Valta ja vastuu  
    - Loppujen lopuksi mä en ole lainkaan kiinnostunut siitä, kuinka paljon näissä tarinoissa tulee kerrottua itsestään ja onko se mahdollisesti liian paljastavaa - et sä voi kirjoitta mitään, jos mietit koko ajan miten ihmiset tulevat tämän ja tämän kohdan tulkitsemaan - miettiikö ne että tekeekö tämä kundi todellisuudessa niin kuin se sanoo vaiko ei.  
    - Rankin paikka on aina esitellä uusi tarina bändin jätkille, koska nämä ihmiset tuntevat mut niin hyvin, että tietävät automaattisesti onko joku juttu totta vai yritänkö mä hahmotta jotain sellaista mitä mä en missään nimessä ole.  
  Juha myöntää olevansa etuoikeutetussa asemassa - ja onnellinen siitä - päästessään tuomaan lauluissaan tuntojaan julki. Junnu nostaa esiin oppikirjaesimerkin, kuinka tuota mahdollisuutta voi joskus käyttää hyvinkin julmasti.  
    - Stingiltä kysyttiin joskus, eikö hän tunne häpeää kirjoitettuaan Every Breath You Taken. Biisihän on kirjoitettu naiselle, joka jätti Stingin ja joka tietää varsin hyvin, että laulu on kosto hänelle. Biisi oli kaiken lisäksi iso hitti ja soi joka paikassa. Se on ollut laulun kohteelle aika rankka paikka. Tuolla tavalla käytettynä laulut voivat olla hyvin raakoja henkilökohtaisia kostoja.  
  Varjoissa vaan ei viltissä  
    - Varjoissa vapaan maailman on myynyt viitisen tuhatta kappaletta, joka ei välttämättä ole hirveä määrä. Mutta silti…kun ajattelee tuon kokoisen joukon seisomassa jollain torilla meidän levy kainalossa; että ne kaikki on omasta halustaan ostaneet meidän tekemää musiikkia…se tuntuu ihan valtavalta määrältä, Junnu herkistyy.  
    - Se on hieno juttu, huokaisee perään Juha.  
    - Tämän maan musiikkikuvioihin mahtuu se kymmenen kärki, joka pystyy elämään puhtaasti musiikintekemisellä. Sitten on tämä divariosasto, johon me kuulutaan. Tämän sarjan miehet käy duunissa ja opiskelee ja suhteuttaa soittohommansa hyvin pitkälle niiden sanelemilla ehdoilla. Ei siinä mitään - niin kliseiseltä kuin tämä kuulostaakin, tällaista bändiä ei voi pyörittää kuin puhtaasta rakkaudesta ja intohimosta.  
  Ja toki divarissa pelaaminen aina vilttipaikkaketjun voittaa. Juhan ilme kirkastuu ikään kuin hän oivaltaisi asian ensimmäistä kertaa:  
    - Ni-in…mukavampaahan se on päästä pelaamaan kuin kaivella maata kentän laidalla!  
       
    Rumba 9.10.1992  
    teksti: Jukka Väänänen  
       
   
<< takaisin leikekirjaan