SIR ELWOODIN HILJAISET VÄRIT

 
    Pohjoisesta tuulee taas
Herodes
 
  Myyttisen Kallion asfaltista heijastelevat runolliset mielikuvat ja sakeatunnelmaiset sävelet ovat jokseenkin taatulla tavalla kohdallaan. Vaihteeksi hiljaisempia värejä sekoittaessaan Elwoodit taantuvat tahallaan ensimmäisen studioliven välittömyyteen ja mahtipontisemmaksi kasvaneen radiorockin pohjana piilleisiin yksinkertaisiin soitantoihin. Kappaleet ovat yllättävän epätasaisia, ajoittain perin jähmeitä tai lyriikaltaan kiusallisen kliseisiä. Eikä kyse ole vain sävellystaakan jakautumisesta muille bändin jäsenille kuin Juha Lehdelle.  
  Kaikki on oivasti kohdallaan kahden ensimmäisen herkkubiisin kohdalla. Ensilevyn Pikku-Minnalle kohdistettu Mikä sua vaivaa purkautuu lämpimän melodisesti, vaikka tuntemusten läpi puhaltavat arktiset viimat. Kurdipakolaisten puolesta kirjoitettu Kirje kotiin etsii ahdingosta niin myötätunnon kuin ylevyydenkin hienosti kaikuvana kaukaisten vuorien soundina.  
  Sitten homma töksähtää hupailevaan Kekkonen-renkutukseen, joka nostalgisoi väkinäisesti suomalaisia niin ulko- kuin sisäpoliittisinakin pökkelöinä. Vielä pahempi on Lehden soolodemona kailottama Roskilde, joka sortuu kooruksessaan jopa amatööriretorikkojen sietämättömän raskaasti jauhamaan "sietämättömään keveyteen". Hulppeuden tavoittelussa onnistuu parhaiten Hotelli Sointu -ohjelmalle tehty mukava instant-ralli Tyttöjen päiväkirjat, johon tulee hätäklappia vasta kertosäkeen loppuosassa. Jussi Virtasen ja Hansu Saarisen säveltämät slovarit Torkkelinmäki ja Sydän vanhanaikainen täyttävät Elwood-kriteerit muodollisesti ja hiukan hohdottomasti. Edellinen kohoaa Kallio-torvisektion hautuumarssista säällisesti suhisevaksi ja raikuvaksi jatsivalssiksi. Jälkimmäinen kiehnää kapakkamuusaa kissamaisella bassotassuttelulla ja makeasti kalahtelevalla pianosoundilla. Arttu Leskisen säveltämä Johnny Ö on vireeltään vetävämpi soinnutellessaan varovasti syntikkaa ja oudompaa perkussiotahtia. Junnu Saaresahon fonijohdatteinen Tolstoi soi upeasti ja sulattaa kauniisti lyriikan kirjallisen kopeuden.  
  Meidän pikku kuppila osa 6 on tuttua nimipudottelua, mutta tällä kertaa em. Kallio-brassit pitävät herkullisesti omaa Glenn Miller -showtaan ja särmittävät maukkaasti kasvogalleriaa. Lehden duetto Saara Pakkasvirran kanssa on onnistuneesti piirtyvien mielikuvien minikuunnelma kokeneen baarienkelin ja nuoren romantikon kohtaamisesta Muistojen roskalaatikoilla. Loppukohotukseksi on säästetty Toni Edelmannin vähäeleinen Aale Tynni -sävellys Lasinen vuori, joka kasvaa soolosäkeistöstä vähitellen komeaksi orkestraatioksi. Huipentumaa kiertää huikaiseva huilusoolo. Alun ja lopun mestarilliset laulut kiskaisevat Elwoodin tämänkertaisen laulurepun nyörit nätisti kiinni.  
       
    ***  
    Soundi 11/2001  
    Asko Alanen  
     
   
<< takaisin leikekirjaan