Suurten tarinoiden nöyrät välittäjät
 
       
  - Juha tekee tärkeitä tarinoita, ja meidän tehtävä on nöyrästi värittää ne, kertovat Sir Elwoodin hiljaisten värien kosketinsoittaja Junnu ja rumpali Arto. Tälle bändille pieni on kaunista ja vähemmän on enemmän. Yhtyeen toiminta halutaan pitää miellyttävänä ja pienimuotoisena. Oman määritelmänsä mukaan keskiolutjazzia soittava yhtye ei hinkua edes keikoille nykyistä enempää, eikä yksikään muusikoista halua soittamisesta kokopäivätointa.  
  Sir Elwoodin soittajilla on normaali rock-bänditausta, mutta sähköinen muotti ei koskaan sopinut heille.  
    - Bändi sai alkunsa kun olin Juhan duunipaikassa sivarissa kolmisen vuotta sitten, Junnu kertoo.  
    - Juhalla oli paljon biisejä, eikä hän ollut tyytyväinen siihen tapaan, millä aikaisemmat bändit olivat niitä soittaneet. Päätimme tehdä kokeeksi nauhan akustisemmalta pohjalta. Tarkoitus oli toimia ihan projektiluontoisesti. Toisin kuitenkin kävi.  
    - Se kavereille joululahjaksi tehty demo toimi niin hyvin, että alettiin soitella enemmänkin. Pete Loikala soitti nauhalla bassoa, mutta hänellä on niin paljon muita projekteja, että basisti vaihtui puolisentoista vuotta sitten Riku Järviseen.  
  Arto Leskinen, joka tunsi Juhan samasta bändistä kahdeksan vuoden takaa liittyi mukaan rumpaliksi demon tekemisen jälkeen. Kun mukaan lisää vielä levyllä soittavan fonisti Hansun, joka soittanee jatkossa elimellisenä osana bändiä, alkaa palapeli olla koossa.  
  Bändi tuntuu olevan hyvin koossa myös musiikillisesti. Meno on letkeää ja harvinaislaatuisen ilmavaa. Juhan biiseissä on vahvoja melodioita ja hyvin tunteikkaita, usein perisuomalaisen melankolisia sanoituksia. Tällä reseptillä menestystä ei voi välttää, ellei sitten Juhan ylitulkinnan rajoilla liikkuva laulu aiheuta vastareaktioita.  
    - Juha tiedostaa sen vaaran, ja on siitä aika huolestunut. Siksi levy tehtiinkin livenä, Junnu kertoo.  
    - Ongelma on siinä, että Juhalle ne tekstit ovat hyvin läheisiä, hän on todella elänyt ne jutut. Niinpä varsinkin studiossa hän eläytyy niin täysin, että homma meni paikoitellen yli demoillamme. Lähetimme demon kaikille suurille yhtiöille, ja Herodes-yhtiön Röyhkä ja Gabi tulivatkin sanomaan, että tämähän on aivan eri juttu: tehdään levy, mutta tehdään siitä live.  
  Levy tehtiin Vernissassa kolmessa päivässä. Viimeisenä päivänä myös yleisö oli mukana.  
    - Me hilluttiin siellä öisin verkkareissa ja villasukissa ja otettiin biisi sisään silloin, kun oli sellainen fiilis.  
  Tekniikkapuolen avustajat löytyivät yhtyeen lähipiiristä.  
    - Me pyydettiin Mikko Joenpolvi äänittämään ja Moilasen Sasu tuottamaan. Sasu nähtiin kapakassa ja kerrottiin ideasta. Mies ihmetteli, että mitä te vanhat jätkät mulla nuorella kollilla teette, mutta samana iltana se suostui. Sasu auttoi kauheasti fiilispuolella. Se kuunteli, ja kun otossa oli hyvä fiilis, se vain sanoi, että se on siinä.  
  Hyvä moodi ja matkalaukkubassari  
  Sir Elwoodin hiljaisilla väreillä on akustinen imago, mutta puristeja he eivät ole: Junnu käyttää Kawain digitaalista pianoa ja Riku sähköbassoa.  
    - Akustisuus on meille symbolinen termi. Tärkeintä on kokonaisuus, ei se miten siihen päästään. Esimerkiksi sähköbasso sopii meille paremmin jo siksi, että vanhempina rokkijätkinä meille on erittäin tärkeää, että kamat mahtuvat yhteen autoon ja roudaaminen jää mahdollisimman vähiin.  
    - Mun rummut mahtuu nykyään yhteen matkalaukkuun, peltilodjua lukuun ottamatta siis. Se on ollut yllättävää, että kun mä siirryin riisuttuun settiin ja hyvin pieniin kamoihin, niin eri paikkojen miksaajat ovat olleet tyytyväisempiä: rummuissa on nyt kompaktimpi soundi, Arto kertoo.  
    - Luonnollisuus on meille hyvin tärkeää. Moodin täytyy pysyä hyvänä ja homman mielekkäänä. Me halutaan suorastaan jarrutella tätä juttua niin, että kaikki pysyisi mahdollisimman paljon omissa käsissä. Nyt meitä myy yksi läheinen ystävä, eli Joenpolven Mikon vaimo.  
  Keikkoja Elwoodeilla on ollut enimmäkseen Helsingissä, jossa yhtyeellä on jo oma yleisö. Keikoilla myös Juhan laulu vakuuttaa vilpittömyydellään. Tämän totesi myös Apontelava-festivaalin yleisö Tampereella lokakuussa. Ylitulkinnat vältettiin ja YO-talon tunnetusti vaativa yleisö otti bändin omakseen. Elwoodit saivat kolme encorea.  
    - Tavastian Merimaa on sanonut, että meidän yleisö on muuten tavallista, mutta lavan edessä seisoo kolme metriä opiskelijatyttöjä…  
  No säväyttääkö moinen nuoren miehen elämää?  
  - Niin, öh, bändistämme on toki puolet vielä vapaalla jalalla, mutta kyllä mä luulen, että me pysytään ihan jalat maassa. Ei tässä mihinkään rocktähteilyyn ole syytä.  
  Bändi voitti taannoin levyraadin, ja LP on saanut hyviä arvosteluja. Suureen läpimurtoon Elwoodit eivät usko, sillä levy on myynyt vain 2200 kappaletta. Pienen levytysbudjetin vuoksi tämäkin määrä tuo jo voittoa, ja nappiin menneiden keikkojen vuoksi levy myy edelleen tasaisesti.  
    - Me halutaan vain, että tää on kivaa, ei että tämä olisi työ ja elanto. Kokopäivätoimiseksi muusikoksi ei halua meistä kukaan, ja tämä pudottaa keikkakilometrejä tietysti aika rajusti.  
  Pojat ottavat musiikin kuitenkin vakavasti: treenejä on 2-3 kertaa viikossa, joka Helsingissä on kuulemma paljon.  
  - Me aloitetaan treenit illalla ja moodi syntyy öisistä tunnelmista, yö rauhoittaa… tunnelma voi olla kaunista ja vakavaa, elämää suurempaakin, mutta välillä se täytyy rikkoa. Sitä varten meillä on nämä Hei äiti ja Hummani hei -biisit. Sellainen positiivinen perusote paistaa toivottavasti läpi myös melankolisista biiseistä. Vaikutteista miehet mainitsevat muiden joukossa Yarin, Kumman hepun, Ulf Lundellin, Tom Waitsin ja J. J. Calen. Myös Chet Baker ja Billie Holliday ovat tärkeitä nimiä.  
  Levyn biisejä yhtye ei halua liikaa ruotia.  
    - Levy on kuitenkin kokonaisuus, ei ehkä teemallisesti, mutta fiiliksiltään. Siksi mitään erillisiä biisejä on vähän vaikea nostaa esiin. Korosta siinä jutussa, että moodi on tärkeintä.  
       
    Soundi 12/91  
    teksti: Vesa Sirén  
       
   
<< takaisin leikekirjaan