|
H i s t
o r i i k k i
|
|
|
|
J. Lehti ja J. Saaresaho tapasivat Myyrmäen nuorisotalolla vuonna 1988. Saaresaho suoritti siviilipalvelustaan ja Lehti toimi nuoriso-ohjaajana. P. Loikala liittyi porukkaan bassoineen, ja lauluja alkoi syntyä. |
|
Jouluna
–88 kasattiin kokoelma Olinhan siellä minäkin 1. Seuraavan vuoden
puolella Sir Elwoodin hiljaiset värit soitti muutaman keikan triona, kunnes
A. Leskinen liittyi leikkiin suteineen.
|
|
Syksyllä
–89 nuorisotalon siivouskomerossa äänitettiin omakustannesingle Tango/Karhubaari,
joka syntyi Poikien kulttuuriseuran tuella. Omakustanteella viulua soittanut
R. Järvinen siirtyi basistiksi vuoden –90 alussa, jonka jälkeen Elwood
ryhtyi keikkailemaan täydellä vimmalla.
|
|
Vuoden
1990 loppupuolella Gabi Hakanen ja Kauko Röyhkä näkivät yhden keikan,
ja ehdottivat livealbumin tekoa uudelle Herodes-levymerkille…
|
|
13.-15.2.1991
Vantaan Vernissassa kaikui keskiolutjatsi, kun Varjoissa vapaan maailman
purkitettiin M. Joenpolven ja Sasu Moilasen avustuksella. Ainoastaan H.
Saarisen foni ja Jogi Kososen trumpetti äänitettiin myöhemmin Ruoholahden
studiolla. Heinäkuussa -91 ilmestynyt esikoisalbumi kävi pariin otteeseen
listoillakin. Seuraavana syksynä H. Saarinen liittyi bändin vakiojäseneksi,
jolloin keikoillekin saatiin puhaltimet mukaan ongelmitta.
|
|
Talvella
alkoi seuraavan albumin kasaus. Single Neiti Kevät nousi radioiden
soittolistoille keväällä seuraavan albumin ilmestyessä syksyllä –92. Yö
tekee meistä varkaat nousi listojen kärkipäähän Elwoodin tullessa
tunnetuksi suurimmissa opiskelijakaupungeissa. Muutaman traumaattisen
epäjazz keikan jälkeen bändi vaihtoi ohjelmatoimistoa. M. Joenpolven vaimo
Riitta Aarnio-Koski kasaili keikkoja hetken aikaa, mutta viimein Elwood
päätyi Piikkikasville, jonka suojissa bändi yhä edelleen keikkailee.
|
|
Talvella
1992-93 Elwood ahtautui ensimmäisen kerran studioon äänittämään albumia.
Aikaisemmat levyt olivat enemmän tai vähemmän live-versioita, mutta nyt
oli aika vääntää paketti kunnon studiossa. J. Virtanen toimi Kymmenen
tikkua laudalla -levyllä vierailevana kitaristina ja liittyi porukkaan
virallisestikin vuonna 1997. Kolmas albumi toi tullessaan suuria muutoksia.
Pienten piirien keskiolutjazz muuttui isomman ryhmän musiikiksi. Viimeisellä
rannalla –singlen myötä suosio kasvoi hurjemmin kuin ennen ja ihmisten
yhtäkkinen innostus säikäytti bändin miehet tuoden mukanaan ongelmia ja
riitoja. Kriisistä selvittiin ehjin nahoin, mutta pieni tauko oli paikallaan.
|
|
Huhtikuussa
–95 kauppoihin ilmestyi albumi Puoli viisi aamulla. Musiikillinen
linja muuttui synkemmäksi eikä edellisen levyn popahtavista tahdeista
ollut jäljellä merkkiäkään. Levy äänitettiin pääosin Tampereella, koska
bändin jäsenet tahtoivat irtautua tutuista kuvioista. Elwoodin tuttu tyyli
ei kuitenkaan kadonnut minnekään, vaan säilyi yhtä sävykkäänä kuin ennenkin.
Yleisö otti uuden levyn vastaan rauhallisesti. Keikat myivät hyvin, eikä
suurempaa showta noussut julkisuudessakaan. Bändi oli jo varmistanut paikkansa
suomirockin kärjessä.
|
|
Syksyllä
–96 ilmestynyt välisingle Vanha valokuva antoi esimakua tulevasta.
Edellisenä keväänä Elwood oli aloittanut uuden albumin nauhoitukset. Ideana
oli antaa hommalle kerrankin kunnolla aikaa. Kappaleiden annettiin hautua
rauhassa, eikä studiossakaan pidetty kovaa hätää. Sinne tosin mentiin
vasta kun sovituksista oltiin varmoja. Keväällä –97 ilmestyi Puunukke.
Hieman aikaisemmin julkaistu single Perunamaa pomppasi välittömästi
radioiden soittolistoille. Albumin entistä rajumpi ja rosoisempi tyyli
säikäytti joitakin vanhoja faneja, mutta kaiken kaikkiaan Puunukke otettiin
hyvin vastaan.
|
|
Seuraavana
kesänä Elwood soitti Turussa Down by the laituri-festivaaleilla ainutlaatuisen
konsertin. Turun tuomiokirkko toimi konserttitilana todella arvokkaalle
keikalle. Seuraavana syksynä normaalin kiertueen lopussa oli kaksi konserttisalikeikkaa,
ensimmäinen Turussa ja toinen Helsingissä. Tunnelmaltaan keikat olivat
hyvin erilaisia kuin tavalliset klubi-illat, mutta onnistuivat silti mainiosti.
|
|
Vuoden
hiljaiselon jälkeen syksyllä –98 ilmestyi Varjoja, varkaita ja vanhoja
valokuvia -kokoelma-albumi ja nuotti/historiikkikirja. Lokakuussa
käynnistyi myös samanniminen konserttisalikiertue, joka käsitti 11 keikkaa
Suomen suurimpien kaupunkien konserttitaloissa. Keikat toimivat samalla
kaavalla kuin edellisen syksyn kaksi konserttia. Illan aikana oli tarkoituksena
käydä läpi bändin historiaa komeissa puitteissa.
|
|
Välisingle
Kollikissa ilmestyi maaliskuun lopulla. Huhtikuun alussa Yle taltioi
Tavastian keikan, joka tuli TV:stä joulukuussa.
|
|
Elokuun
13. perjantai oli suuri päivä. Helsingissä Kansallisteatterin Suurella
näyttämöllä pidettiin Elwoodin historian mittavin konsertti. Kahden tunnin
pituiseen keikkaan saatiin mahtumaan niin vanhoja, kuin uudempiakin lauluja,
mm. koko tulevan levyn sisältö.
|
|
Lokakuussa
1999 ilmestyi Elwoodin kuudes pitkäsoitto Pyhää kamaa. Albumi nousi
suoraan listalle kakkoseksi. Levyn tiimoilta lähti myös kuukauden mittainen
keikkarundi, joka kattoi koko eteläisen Suomen.
|
|
Maaliskuussa
2000 yhtye seikkaili pitkin Pohjolaa soittamassa keskiolutjatsiaan pohjoisen
Suomen asukkaille. Reilun viikon mittainen kiertue sujui mukavasti ja
yleisö löysi hyvin tiensä keikoille. Kevät ja alkukesä kuluivat hiljaisesti,
kunnes heinäkuun alussa bändi kiipesi jälleen lavalle. Kesä sujui mukavasti
pienemmillä ja suuremmilla festareilla sekä klubeilla.
|
|
Marraskuussa
yhtye oli lauteilla reilun kymmenen keikan verran lähinnä eteläisen Suomen
ilona. Kiertueen sujuttua leppoisasti ilman suurempia katastrofeja bändi
vietti talven 2001 rauhassa julkisuudelta seuraavaa albumia suunnitellen.
|
|
Kevään
2001 huhtikuussa julkaistiin uusi single Kekkonen, ja kesäkuussa
markkinoille tuli uusintapainos Elwoodin ensimmäisestä albumista Varjoissa
vapaan maailman höystettynä muutamalla vanhalla, ainoastaan singleillä
julkaistulla kappaleella, sekä bändin ensimmäisellä musiikkivideolla.
|
|
Heinäkuussa
yleisölle tarjoiltiin esimakua lokakuun 15. päivä julkaistulta levyltä,
kun Torkkelinmäki-single tuli radioihin ja kauppoihin. Bändin kuudennen
pitkäsoiton, Pohjoisesta tuulee taas -albumin ilmestyttyä Elwood
starttasi jälleen keikkarundille, joka kesti lähes kaksi kuukautta ja
kiersi ympäri Suomea. Kiertue meni mukavasti vastaanoton ollessa hiukan
erilainen maakunnissa kuin suurimmissa kaupungeissa, kuten tavallista.
Suomen itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta oli Helsingin jäähallissa Popfinlandia
II -konsertti, jossa Elwood esitti pari biisiä muiden 80- ja 90- luvun
alun bändien mukana
|
|
Talvi
ja kevät kuluivat hiljaiselolla ja syksyllä ilmestynyttä kokoelmaa suunnitellen
ja kesän 2002 yhtye vietti keikkaillen niin erilaisilla festareilla kuin
klubeillakin. 23. syyskuuta ilmestyi livekokoelma Ilta illan jälkeen,
jolle on kerätty materiaalia keikoilta viimeisen viiden vuoden ajan. Tuplalevy
muistuttaa tavallisista keikkafiiliksistä ja kertaa myös erikoisempia
hetkiä ja sovituksia.
|
|
Lokakuun
puolessa välissä Elwood lähti kahden viikon mittaiselle konserttikiertueelle
ja marraskuu vierähti klubikiertueen merkeissä.
25.5.2003 orkesteri soitti kevään ja kesän ainoan keikan Kallio Kukkii -tapahtumassa Helsingissä. |
|
Keväällä
2003 julkaistu tieto kertoi, että bändin jäsenmäärä supistui viiten saksofonisti
Hansu Saarisen siirryttyä muihin projekteihin. Epävirallisten sivujen
ylläpito kiittää Hansua menneistä vuosista ja mainiosta yhteistyöstä sekä
toivottaa onnellista tietä tastä eteenpäin.
|
|
Orkesterin
kahdeksas pitkäsoitto 18. tammikuuta näki päivänvalon syksyllä
2003. Levyn maailma pyöri rauhallisesti Elwoodin alkuaikojen tyyleissä;
yksinkertaista, hiljaista ja melodista musiikkia. Loppusyksyllä bändi
mittaili kotimaataan keikkarundin merkeissä, joka joulutauon jälkeen jatkui
vielä muutamalla keikalla tammi-helmikuussa. Kevään 2004 orkesteri vietti
poissa julkisuudesta paneutuen siviilielämään.
|
|
Maanantaina 14.
kesäkuuta tuli tieto orkesterin basistin Riku Järvisen poismenosta.
Edellisenä päivänä Riku menehtyi onnettomuuden seurauksena. Sir Elwoodin
hiljaiset värit on perui kesälle suunnitellun kiertueen. |
|
18.11.2004
koitti monien odottama ilta, kun Sir Elwoodin hiljaiset värit esiintyi
Tavastia-klubilla Ilta Rikulle -konsertissa. Lavalla nähtiin ennen
itse orkesteria Rikun ystäviä, jotka puhuivat ja soittivat kauniisti
ystävänsä muistolle. Elwoodin tunnelmallinen keikka sisälsi
kappaleiden välissä paljon muistoja ja tarinoita Riku Järvisestä.
Bassoa muistokeikalla soitti ansiokkaasti Pekka "Puppe" Luomamäki.
Ilta oli raskas ja kaunis, ja kukaan ei jäänyt tunteettomaksi.
Keikan tavoitteena oli olla sellainen kuin Riku olisi sen halunnut, eikä
tässä varmasti epäonnistuttu.
|
|
Rikun
muistokeikan jälkeen selvisi, että orkesterilla on voimia ja
halua jatkaa. Näin ollen 14.2.2005 julkaistiin single Rock'n'roll,
joka on maaliskuun 16. julkaistun
Varjoja, varkaita ja vanhoja valokuvia, osa 2 -kokoelma-albumin ainoa
ennen julkaisematon kappale. Singlellä voi vielä kuulla Rikun
soittoa, sillä kappale levytettiin ennen basistin poismenoa. Jatkamispäätöksen
myötä Puppe Luomanmäestä tuli Elwoodin virallinen
jäsen ja uusi basisti.
|
|
Kokoelmalevyn
ilmestymisen jälkeen orkesteri kiersi huhtikuussa Suomen klubeja
reilun kymmenen keikan verran. Kesällä 2005 Elwood jatkoi kiertuetta
vielä festivaaleilla ja muutamalla klubikeikalla.
|
|
Syksyn
tullen Sir Elwoodin hiljaiset värit vetäytyi omiin oloihinsa
lepäämään ja valmistelemaan tulevaa pitkäsoittoa.
Levytykset jatkuvat keväällä 2006, ja seuraavana syksynä
saattaa tulla jotain julkisuuteenkin.
|
|
Vuonna
2006 Elwood äänitti edellisvuonna aloitettua yhdeksättä albumiaan Kinnulassa
ja Helsingissä. Orkesteri kävi kesällä myös muutamalla keikalla, joilla
he soittivat tuttujen kappaleiden lisäksi muutamia julkaisemattomia biisejä.
Orkesteri julkaisi myös Suomineito-singlen, joka oli ensimmäinen maistiainen
tulevalta levyltä. Single sai radiossa hyvän vastaanoton.
|
|
Alkuvuodesta
2007 julkaistiin yhdeksännen albumin toinen singlelohkaisu Pahaa verta,
jota oli soitettu jo edellisen kesän keikoilla. Huhtikuun alkupuolella
radioihin laskettiin uuden levyn kolmas single Rouva Fortuna ja viimein
11.4. kaupoista löytyi Sir Elwoodin hiljaisten värien yhdeksäs pitkäsoitto
Sattuman kauppa. Uuden levyn myötä Elwood lähti kiertueelle, joka kesti
toukokuulta elokuulle. Syysrundi kiersi Suomea loka-marraskuussa.
|
| Vuoden 2008 kesällä orkesteri keikkaili jonkin verran klubeilla ja kesätapahtumissa. Suurin osa vuodesta on kuitenkin kulunut yhtyeen 20-vuotista taivalta juhlistavien nuottikirjan, neljän levyn kokoelman ja juhlakonserttien valmistelussa. Teini-iän ylityksen pääjuhla järjestetään 31.1.2009 Helsingin Kulttuuritalossa, jossa Elwood veti ensimmäisen keikkansa melko tarkkaan 20 vuotta aiemmin. |